Ratamelojat valmiina kansainväliseen kauteen – yksikön edustuspaikoista tiukka kilpailu

9.5.2018 Kilpailu Yleinen

Miika Dietrich (vas.), Niklas Vettanen ja Joona Mäntynen viimeistelevät kisavirettään Belgiassa.
Miika Dietrich (vas.), Niklas Vettanen ja Joona Mäntynen viimeistelevät kisavirettään Belgiassa.

Suomen ratamelontamaajoukkue on kokonaisuutena valmiina avaamaan kansainvälisen kilpailukautensa maailmancupissa Unkarin Szegedissä 1,5 viikon päästä. Parhaillaan joukkue on viimeistelyleirillä Belgiassa.

Unkarissa kilpailee viisi suomalaismelojaa, sitä seuraavana viikonloppuna olevassa Duisburgin maailmancupissa kuusi. Kahden maailmancupin jälkeen kansainvälinen kausi huipentuu EM-kilpailuihin kesäkuussa ja MM-kilpailuihin Portugalin Montemor O Velhossa elokuussa.

Ratamelonnan valmennuspäällikkö Petteri Pitkänen kertoo, että harjoituskausi on suomalaisilla sujunut hyvin pitkälti kausisuunnitelman mukaisesti. Ennen Belgiaa joukkue oli yhteisleirillä Portugalin Montemor O Velhossa huhtikuussa.

– Leirillä oli myös muita maajoukkuetta, joten saimme hyvin kansainvälistä yhteisharjoittelua sekä sparrausta. Saimme hyvää tietoa siitä, missä mennään. Hyvää myös siinä mielessä, että kärkiurheilijamme olivat tosi kilpailukykyisiä verrattuna muihin kansainvälisen tason menijöihin. Se oli hyvä pätkä, Pitkänen kertoo lupaavia viestejä antaneesta leiristä.

Maajoukkueen urheilijoista Niklas Vettasella, Miika Nykäsellä, Joona Mäntysellä, Pauliina Poletilla ja Netta Malisella on ollut harjoituksellisesti todella onnistunut talvi- ja kevätkausi. Jeremy Hakalalla sen sijaan on ollut ongelmia alipalautumisen kanssa, joten viime kesänä hyvään vauhtiin päässyttä 1000 metrin kajakkikaksikkoa Nykänen–Hakala ei maailmancupeissa eikä EM-kisoissa nähdä. Viime kaudella selkävamman takia sivussa ollut Miika Dietrich sen sijaan on saanut harjoitella hyvin kevään, mutta vaikeuksien jälkeen paras kilpailuvire on vielä tulossa.

– Yksikön 200 metrillä Niklaksella on niin ehjä ja hyvä harjoituskausi takana, hän oli todella vahvassa iskussa Portugalissa. Hänellä on kaikki saumat todella hyvään kauteen. Miika Nykänen on uudessa tilanteessa, kun hän kilpailee kaksikon sijaan yksikössä 500 ja 1000 metrillä. Samat matkat vetävät Miika Dietrich ja Joona Mäntynen, ja kolmikosta yksi voi saada EM-paikan. Valinta tehdään maailmancupien perusteella, Pitkänen sanoo.

– EM-kisojen jälkeen iso kysymys on, kuka meloo mitä. SM-kilpailut heinäkuun puolivälissä tulevat pitkälti ratkaisemaan sen, kuka vetää yksikkömatkat MM-kilpailuissa. SM-kilpailuiden aikaan tiedetään myös Jeremyn kilpailukykyisyys tällä kaudella.

Naisten osalta sekä Pauliina Polet että Netta Malinen ovat tällä hetkellä hyvässä tilanteessa ja taistelevat edustuspaikasta yksikön 500 metrillä sekä EM- että MM-kilpailuihin.

– Maailmancupin kilpailut ovat katsastuskilpailuja, Pitkänen sanoo.

Urheilijoiden mietteitä kauden alla ensi viikon alussa.

Ratamelonnan maailmancup:

18. –20.5. Szeged, Unkari

25. –27.5. Duisburg, Saksa

Suomen joukkueet maailmancupeissa

EM-kilpailut:

8. –10.6. Belgrad, Serbia

MM-kilpailut:

23. –26.8. Montemor O Velho, Portugali