Visa Rahkola semifinaaleihin freestylemelonnan EM-kilpailuissa

Tiedote             16.8.2018

Suomen Melonta- ja Soutuliitto ry, freestylejaosto

 

Visa Rahkola semifinaaleihin freestylemelonnan EM-kilpailuissa

Miesten sarjan alkuerät on melottu Bratislavan EM-kisoissa. Visa Rahkola sijoitus on kymmenes, 37 kilpailijan joukossa, lunastaen paikan lauantain semifinaaleihin kolmen pisteen erolla seuraavaan.  Rahkola on tyytyväinen kahteen 45 sekunnin suoritukseensa alkuerissä, yhteenlasketuilla pisteillä 1500.

 – Sain viriteltyä itseni, kilpailuhermot ja fiilikset oikeille leveysasteille, ei jännittänyt liikaa, mutta tarpeeksi. Kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen melontaani, kilpailun ylivoimaisesti stressaavin vaihe on nyt paketissa. Moni hyvä urheilija on epäonnistunut tänään suorituksissaan hermoilun takia ja olen iloinen, etten kuulu itse tähän kategoriaan, Rahkola kertoo.

Vielä jäi kuitenkin pieniä yksityiskohtia parannettavaksi. Jatkossa Rahkola keskittyy vielä enemmän liikkeiden puhtauteen ja pyrkii tiivistämään suoritustaan mahduttaen yhden liikkeen lisää kisaruniinsa.

– Ei ollut tarkoitus meloa semifinaaleihin ihan noin pienellä marginaalilla. Tuomareiden linjaus liikkeiden arvostelussa on todella tiukka näissä kisoissa, Rahkola tarkentaa.

Perjantain kilpailupäivä käynnistyy naisten sarjan alkuerillä kello 11:00 alkaen (Suomen aikaa), Paula Varosen meloessa toisessa erässä kello 11:30. Seuraavana suomalaisena meloo alle 18-vuotiaiden poikien sarjassa kilpaileva Miika Sorjonen toisessa erässä klo 15:30 ja Tuisku Äänismaa neljännessä erässä klo 16:30.

Varosen viimehetken kisavalmisteluihin kuuluu voimien kerääminen huomista varten sekä kajakin viimeistely kisakuntoon. Myös naisten sarjassa on kova taso ja kymmenen parhaan joukkoon paljon kovia ehdokkaita. Kokeneena kilpailijana Varosen taktiikkana on keskittyä omannäköiseen suoritukseen muistaen, että freestylemelonta on hauskaa.

Poikien sarjassa ensi kertaa arvokisoissa melovat Sorjonen ja Äänismaa lähtevät kisoissa liikkeelle varmimmista liikkeistä, jättäen vaikeammat liikkeet viimeiseksi. Äänismaa tavoittelee kahdensadan pisteen runeja ja kertoo kisajännityksen alkavan tuntua yhä selvemmin miesten sarjaa katsellessa. Sorjonen nimeää tavoitteekseen semifinaalipaikan, tekniseen taitoon luottaen ja haasteekseen kisahermojen hallinnan.

 

Kilpailuaikataulut: http://canoebratislava.sk/#schedule

Kisajoukkueen tunnelmia maajoukkueen kotisivuilta: freestylemelonta.blogspot.fi

Tuoreimpia päivityksiä myös maajoukkueen facebookista: https://www.facebook.com/freestylekayakinteamfinland/

Lisätiedot: Lajipäällikkö Jyri Hämäläinen, 040 548 1663