Pauliina Polet hienosti B-finaalin voittoon Euroopan kisoissa!

27.6.2019 Yleinen

Arkistokuva: Viestintäpalvelu Heidi Lehikoinen
Arkistokuva: Viestintäpalvelu Heidi Lehikoinen

Pauliina Polet onnistui erinomaisesti Euroopan kisoissa Minskissä. Hän meloi naisten yksikön 500 metrillä B-finaalin voittoon eli on lopputuloksissa kymmenes. B-finaali melottiin napakkaan vastatuuleen. Poletin voittoaika oli 2.06,500 ja hän voitti seuraavaksi tullutta Norjan Maria Virikiä lähes kaksi sekuntia.

– Olen tosi tyytyväinen. Lähdin hakemaan näistä kisoista toki A-finaalipaikkaa ja kun sitä en saanut, niin B-finaalin voitto oli sitten toiseksi paras ja se tuli tänään. Tästä on tosi hyvä jatkaa kohti syksyn MM:iä, iloitsee Pauliina Polet.

– Oli aika raskas keli, mutta jaksoin loppuun asti ja oli tosi vahva olo koko vedon, kertaa Polet kilpailun kulkua.

Alkumatkalla puhalsi kova sivutuuli ja loppu tultiin kovaan vastatuuleen. Polet tekikin ennen kisaa valmennusjohdon kanssa muutoksia kisasuunnitelmaan.

– Lyhennettiin melaa. Se vähän keventää melontaa, kun on kova vastatuuli. On tosi tärkeää, että pystyy pitämään melonnan koko ajan eteenpäin vievänä ja tahdin ylhäällä. Se oli hyvä ratkaisu.

Malinen ja Nykänen päättivät kisat 5000 metrin matkaan

Netta Malinen ja Miika Nykänen päättivät kisojen melontaurakan 5 000 metrin matkalla. Malisen veto riitti naisissa sijaan 19 ajalla 32.09,572. Nykänen oli miehissä 16:s ajalla 23.55,279.

Euroopan kisat Minskissä ovat Euroopan mestaruuskilpailut 16 ratamelonnan lajissa.

Tulokset

Linkkejä:

Olympiakomitean kisasivut: https://www.olympiakomitea.fi/huippu-urheilu/kisat/euroopan-kisat/minsk-2019/

Kisajärjestäjien sivut: https://minsk2019.by/en

Olympiajoukkueen somekanavat:

Facebook: https://www.facebook.com/OlympicTeamFinland

Twitter: https://twitter.com/OlympicTeamFI

YouTube: https://www.youtube.com/user/OlympicTeamFinland

Instagram: https://www.instagram.com/olympicteamfinland/

 

Muokattu klo 20.10: Netta Malisen ja Miika Nykäsen tulokset 5000 metriltä.