Ratamelonnan MM-kilpailut alkavat keskiviikkona – Mäntynen avauspäivän ainoa suomalainen

Ratamelonnan MM-kilpailut käynnistyvät keskiviikkona helteisessä säässä Unkarin Szegedissä. Kilpailuissa jaetaan ensimmäiset maapaikat Tokion 2020 kesäolympialaisiin.

Suomalaisista ensimmäisenä urakkansa aloittaa keskiviikkona Joona Mäntynen, joka meloo kajakkiyksiköiden 200 metrillä alkueränsä illalla.

– Tekniikkaa on saatu mietittyä uudelleen, siihen on tullut enemmän terävyyttä. Saan paineen paremmin suunnattua eteenpäin. Kunto on noussut kohisten, omat maksimitulokseni ovat nousseet ja tuntuu, että hapenottoakin on tullut jonkun verran, Mäntynen vertaa tilannettaan alkukauteen.

Omien odotusten osalta Mäntynen sanoo lähtevänsä ”puhtaalta pöydältä”:

– Maailmancupissa ei mennyt ihan putkeen: ei ollut parhaita vetoja ja oli aika tiukkoja eriä. Tulos tulee hyvällä suorittamisella. Jos jommassakummassa finaalissa pääsisi kilpailemaan, se vaatii aikamoista onnistumista. Avoimin mielin, nälkää riittää, Mäntynen miettii odotuksiaan kakkosmatkalle.

Mäntynen kuuluu myös Suomen kvartettiin kajakkineliköiden 500 metrillä, jossa hänen lisäkseen melovat Otto Sivula, Miika Nykänen ja Jeremy Hakala. Se on Mäntysellekin MM-kilpailuiden päämatka.

– Odotan, että menee kohtalaisen hyvin. Treenit ja valmistautuminen ovat menneet hyvin. Tuntuu, että olemme saaneet enemmän tatsia, tuntumaa ja rentoutta tekemiseen. Kun olemme saaneet kilometrejä ja tunteja alle, tuntuu, että aluksen tekemiseen on löytynyt parempaa yhtenäisyyttä. Toivottavasti se maapaikka irtoaisi, Mäntynen sanoo.

Myös Miika Nykäsellä asiat ovat kohdillaan MM-kilpailuiden alla. Nykänen meloo nelikön lisäksi myös kaksikoiden 1000 metrillä Jeremy Hakalan kanssa.

– Melonta on tuntunut koko ajan paremmalta ja fyysinen suorituskykykin on viimeisten viikkojen aikana parantunut. Oikeaan suuntaan on koko ajan oltu menossa, Nykänen sanoo.

Nelikön virettä on hiottu kesän mittaan useilla yhteisharjoituksilla ja muun muassa leirillä Mikkelissä.

– Teimme kolmen päivän yhteisharjoituspätkän. Nelikkö on mennyt koko ajan parempaan suuntaan. Olemme löytäneet selkeitä kehityskohteita, joita olemme pyrkineet hiomaan yhteisleireillä ja -harjoituksilla kuntoon. Porukka on hitsautunut enemmän yhteen, siinä mielessä myös on mennyt hyvin, Nykänen sanoo.

Pauliina Polet meloo MM-vesillä sekä yksiköiden 500 metriä että Netta Malisen kanssa kaksikoiden 500 metriä. Poletilla on ollut hyvä kausi jo toistaiseksi, ja kevääseen verrattuna kehitystä on tullut MM-kilpailuja kohti mentäessä.

– Pieniä teknisiä juttuja on hiottu varsinkin startissa ja kiihdytyksessä, mitkä ovat olleet jo pidempään kehityskohteeni. Niihin on löytynyt vähän uusia ajatuksia. Se on ehkä ollut isoin juttu, Polet sanoo.

Kaksikollakin asiat ovat mallillaan ennen MM-kilpailuja.

– Kesällä emme Euroopan kisojen jälkeen hirveästi ole kaksikkoa meloneet ennen kuin nyt MM-leirillä. Teimme muutaman hyvän treenin. Ihan hyvin on mennyt, Polet sanoo.

Kevään tiedote olympiamaapaikoista

Suomen joukkue:

Naiset

Pauliina Polet: K1 500m, K2 500m
Netta Malinen: K2 500m, K1 5000m

Miehet

Joona Mäntynen: K4 500m, K1 200m
Otto Sivula: K4 500m
Miika Nykänen: K4 500m, K2 1000m
Jeremy Hakala: K4 500m, K2 1000m