Kansainvälinen Olympiakomitea julkaisi Olympialaisten lajiohjelmat Pariisin 2024 Olympialaisiin.
Melontalajeissa muutoksia
ICF:n esitys uudesta Olympialaisten lajiohjelmasta hyväksyttiin KOK:ssa. Ratamelonnasta poistettiin yksi mitalilähtö, kun miesten ja naisten 200m K1 lähdöt poistuvat lajiohjelmasta. Lisäksi miesten K2 1000m vaihtui K2 500 metriin. Tilalle tulee esityksen mukaan Extreme Slalom miesten ja naisten sarjoihin. Ratamelonnassa ohjelman vuonna 2024 on miehissä K1 1000m, K2 500m ja K4 500m ja naisissa K1 500m, K2 500m sekä K4 500m.
Aiemmin uutisoitiin, että kansalliset liitot vastustivat esitystä, eikä ICF ollut noudattanut omia sääntöjään tehdessään päätöstä Olympiaohjelman muutoksesta.
Soudussa kevyet luokat säilyvät, Coastal jää odottamaan 2028 kisoja.
Soudussa esityksenä oli, että vuoden 2024 Olympialaisiin Coastal tulisi uutena lajina mukaan. Asiasta on käyty keskustelua jo pitkään. KOK:n päätöksen mukaan soudun ohjelmaan ei kuitenkaan tehdä muutoksia vielä 2024 kilpailuihin, mutta harkitaan asiaa uudestaan vuoden 2028 osalta. Perusteluina ohjelman säilyttämiselle olivat mm. taloudelliset syyt ja Pandemian aiheutamat taloudelliset vaikeudet Pariisin kilpailuorganisaatiolle.
KOK:n alkuperäinen tiedote: https://www.olympic.org/news/gender-equality-and-youth-at-the-heart-of-the-paris-2024-olympic-sports-programme
World Rowingin tiedote: http://www.worldrowing.com/news/world-rowing-statement-2024-paris-event-programme-and-athlete-quota-decision-the-ioc-executive-board
ICF:n tiedote: https://www.canoeicf.com/news/ioc-supports-icf-plans-2024