Liiton kevätkokous hyväksyi toimintasääntöjen muutokset

4.9.2020 Liitto

Liiton kevätkokous järjestettiin poikkeusjärjestelyin. Suomen hallitus on määrännyt poikkeuslain, jonka mukaan yhdistykset, joilla ei ole säännöissään valmiina määritelty etäosallistumismahdollisuutta, voivat silti sen järjestää 30.9. saakka niin, että etäosallistuminen on mahdollista. Melonta- ja Soutuliitto käytti tämän mahdollisuuden järjestää kokous ja kokous keräsi hyvän osanoton, 14 osanottajaa ja toimintatapa sai kiitosta osallistujilta. Edustettuina olivat mm. Merimelojat, Tampereen Vihuri, Nesteen Soutajat, Takon Soutajat, Vanajaveden vesikot, Kangasalan Melojat Melan Vääntäjät.

Liiton puheenjohtaja Jussi Järventaus avasi kokouksen kertaamalla vuoden 2019 toimintaa ja liiton yleistä tilannetta. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Merimelojien puheenjohtaja Rauli Rautavuori. Kokouksessa käsiteltiin sääntömääräiset asiat. Toimintakertomuksen 2019, tilinpäätöksen 2019 sekä tilintarkastuskertomuksen esitteli liiton toiminnanjohtaja Hannu Hämäläinen. Niihin ei tullut kuin yksi virheellisen vuosiluvun korjaus. Liittokokous myönsi hallitukselle ja muille vastuullisille vastuuvapauden.

Sääntömuutosesitys hyväksyttiin

Kokouksen asialistalla oli myös liiton toimintasääntöjen muutosesitys. Toimintasääntöjen muutoksia tehtiin, jotta säännöt vastaavat paremmin OKM:n avustushaun uudistuvaa kriteeristöä, tehtiin PRH:n ohjeiden mukaisia muokkauksia sekä hallituksen esittämiä stilisointeja. Sääntömuutosesitys oli käynyt ennen kokousta PRH:n ennakkotarkastusprosessin ja oli sellaisenaan hyväksyttävissä.

Pääasiat toimintasääntöjen muutoksessa ovat liiton kurinpitovaliokunnan asema, kurinpidon ulottuminen jäsenistön toimihenkilöihin, työntekijöihin ja luottamushenkilöihin, Urheilun oikeusturvalautakunnan aseman ja kilpailumanipulaation estämisen lisääminen sääntöihin, toiminnanjohtajan määrittely säännöissä sekä valinnan mahdollisuus, että liittokokoukset voidaan järjestää etäosallistumisen keinoin. Jatkossa kurinpitovaliokunta tulee olla hallituksesta riippumaton ja se tullaan valitsemaan syyskokouksen yhteydessä.

Sääntömuutosesitys hyväksyttiin kokouksessa.

Liiton hallitusvalinta syyskokouksessa

Kokouksessa päätettiin myös, ettei syksyn hallitusvalintaa varten aseteta erillistä ehdollepanotoimikuntaa, vaan seurat voivat esittää hallitusehdokkaita suoraan liiton toimistolle ja toimisto kerää nämä ehdokkaat syyskokouksen materiaaleihin ja käsittelyyn. Kokouksessa päätettiin myös, että hallitusjäsenten määrä pysyy samassa eli kuudessa edustajassa ja sääntöjen mukaisesti pyritään, että hallituksessa on edustettuina tasaisesti soudun ja melonnan edustajia. Hallitusehdokkaiden ilmoittamisesta tullaan infoamaan tarkemmin syyskokouksen päivämäärän asettamisen yhteydessä, josta tulee save the date-viesti seuroille seuratiedotteessa tai muuten lähiviikkojen aikana.

Sääntömääräisten asioiden lisäksi, kokouksessa ei ollut muita käsiteltäviä asioita.

Kokouksen pöytäkirja(kun on valmis ja allekirjoitettu) ja ajantasaiset materiaalit päätösasioista löytyvät liiton kotisivuilta liittokokoukset kohdan alta lähiviikkojen aikana.

https://www.melontajasoutuliitto.fi/liitto/liittokokoukset2/

Lisätietoja:

Hannu Hämäläinen
0413100721