Freestylemelonnan EM-kilpailut päättyivät irlantilaisten ja brittien kultajuhliin

11.10.2021 Kilpailu Melonta Yleinen

Lauantaina 9.10 melottiin Pariisin vuoden 2024 olympiaradalla freestylemelonnan Euroopan mestaruuskilpailuissa finaalit, joissa kilpailivat kaikki sarjojensa semifinaaleista jatkoon päässeet viisi parasta melojaa. Miesten europaanmestaruuden vei jännittävässä kamppailussa reilulla kaulalla Irlannin David McClure ennen hallitsevaa maailmanmestaria Espanjan Joaqim Fontane I Masoa sekä isäntämaan Sebastian Devrediä.

Naisten sarjaa hallitsi ylivoimaisesti Ison-Britannian Ottilie Robinson-Shaw ennen Puolan Zofia Tulaa ja Irlannin Aoife Hanrahania. Juniorisarjoissa Saksalla oli erittäin vahva edustus finaaleissa, kummassakin alle 18-vuotiaiden sarjassa oli kolme saksalaismelojaa. Tytöissä Saksan Merle Hauser myös otti kultaa ja pojissa Ison-Britannian Toby Marlow voitti Saksan vasta 15-vuotiaan Tim Reesin selvällä kaulalla.

Suomalaisia ei lauantain finaaleissa enää nähty, mutta muuten Suomen maajoukkue esitti vahvoja suorituksia kaikissa sarjoissaan. Miehissä Visa Rahkola meloi seitsemännelle sijalle, mikä on suomalaisten paras yleisen sarjan arvokilpailusuoritus lajissa yli kymmeneen vuoteen. Tytöissä ensimmäisissä arvokilpailuissaan melonut Iia Vuorenpää sijoittui myös seitsemänneksi. Kumpikin oli vain yhden onnistuneen liikkeen päässä EM-finaalista ja sijoittumisesta omassa sarjassaan viiden parhaan joukkoon. Suomalaisten hyviä suorituksia täydensi vasta 15-vuotiaan Onni Erosen semifinaalipaikka poikien sarjassa. Miehissä Tuisku Äänismaa ja Miika Sorjonen meloivat ensimmäisissä arvokilpailuissaan miesten sarjassa ja vaikka sijoitus ei vielä nuoria miehiä tyydyttänytkään, saivat he tärkeää arvokilpailukokemusta ja tulevissa arvokilpailuissa on syytä odottaa kovia suorituksia myös tältä kaksikolta.

Freestylen lajipäällikkö Jyri Hämäläinen vetää yhteen kilpailut suomalaisten kannalta:
– Voimme olla erittäin tyytyväisiä kolmeen semifinaalipaikkaan ja kahteen seitsemänteen sijaan, vaikka erittäin lähellä olleet kaksi finaalipaikkaa jäivätkin saamatta. Vaikka lajin tulostaso nouseekin joka vuosi, suomalaiset ovat pystyneet pysymään aivan lajin kansainvälisen kärjen tuntumassa ja onnistuessaan kamppailevat jopa mitaleista. Kovia suorituksia tullaan varmasti näkemään taas vuoden 2022 heinäkuun MM-kilpailuissa Englannissa, vaikka vaatimustaso tietenkin nousee entisestään, kun mukaan tulevat melojat myös erityisesti Pohjois-Amerikasta ja Japanista.

–  Parhaat suomalaiset näyttivät myös erinomaisen kykynsä sopeutua hankalaan kilpailupaikkaan, joka tuotti yllätyksiä ja karsiutumisia monelle ennakkosuosikille. Kaikille kilpailijoille tuli lisää menestymisen nälkää viimevuotisen arvokilpailutauon jälkeen. Suomalaiset ovat kuitenkin pystyneet pitämään yllä hyvän harjoitus- ja kilpailurutiinin kotimaassa pandemiasta huolimatta ja se näkyi suorituksissa. Oli myös mahtavaa nähdä taas joukkueen tiivis yhteenhitsautuminen ja kyky tukea toisiaan niin valmistautumisessa kuin kisasuoritustenkin aikanakin.

 

Kilpailutulokset: CHAMPION D’EUROPE ET MEDAILLÉS !!! | FFCK

Maajoukkueen blogi: www.freestylemelonta.com

Maajoukkue instagramissa ja facebookissa: @fin_freestylekayakingteam • Instagram photos and videos   https://www.facebook.com/freestylekayakinteamfinland/