Suomalaisille hyviä sijoituksia freestylemelonnan Euroopan mestaruuskilpailuissa 

Perjantaina 8.10 melottiin freestylen Euroopan mestaruuskilpailuissa Pariisissa kaikkien sarjojen semifinaalit, joissa alkuerien kymmenen parasta meloivat lauantain viidestä finaalipaikasta. Suomalaisista Visa Rahkola sijoittui miehissä seitsemänneksi, Iia Vuorenpää tytöissä samoin seitsemänneksi ja Onni Eronen pojissa kymmenenneksi. Lauantain finaaleissa ei suomalaisia siten nähdä. 

Miesten finaali käytiin päivän ensimmäisenä kilpailuna. Semifinaaleista odotettiin alkuerien perusteella erittäin kovatasoista kilpailua, jossa jatkoon pääsemiseksi vaaditaan todella korkeat pisteet. Visa Rahkola meloi semifinaalien ensimmäisessä erässä ja lähti erään sillä oletuksella, että häneltä vaaditaan lähes täydellinen suoritus finaaliin pääsemiseksi. Rahkola meloi hyvän varman ensimmäisen suorituksen ja vaihtoi toisen suorituksensa vielä haastavampaan suoritukseen. Rahkola jäi harmittavasti yhden liikkeen päähän finaalipaikasta ja vaikkei Rahkola saanutkaan tällä kertaa jatkopaikkaa, on hän ylpeä, että uskalsi lähteä ottamaan riskiä ehkä melontauransa kovimmassa paikassa. Tuloksena seitsemäs sija, joka on Rahkolan uran paras arvokisasijoitus ja suomalaisten paras yleisen sarjan arvokisasijoitus yli kymmeneen vuoteen. 

Junnutytöissä Iia Vuorenpää oli lähellä finaalipaikkaa, mutta toisen välieräryhmän kovat suoritukset veivät Vuorenpäältä finaalipaikan. Ensimmäisissä arvokisoissaan meloneelle Vuorenpäälle seitsemäs sijoitus oli kuitenkin erinomainen. Junnupojissa alkueristä eilen upeasti jatkoon päässyt Onni Eronen haki myös jatkopaikkaa, mutta tänä vuonna vasta 15 vuotta täyttäneelle Eroselle vastus osoittautui kuitenkin liian kovaksi ja lopulliseksi sijoitukseksi tuli 10. Kilpailut olivat myös Eroselle ensimmäiset arvokilpailut ja toivat erittäin arvokasta arvokilpailukokemusta tulevaisuutta ajatellen.  

 

Maajoukkueen blogi: www.freestylemelonta.com 

Maajoukkue instagramissa ja facebookissa: https://www.instagram.com/fin_freestylekayakingteam/   https://www.facebook.com/freestylekayakinteamfinland/ 

Tietoa freestylemelonnasta: https://www.melontajasoutuliitto.fi/lajit/freestylemelonta/