Vuonna 2021 ensimmäistä kertaa liikunnan aluejärjestöjen kautta jaetut työllistämissetelit nuorten osallisuuden lisäämiseen tulevat myös vuonna 2022.
Mihin kesätyösetelit on tarkoitettu?
Tuki on tarkoitettu 15-29-vuotiaan nuoren palkkaamiseksi kahden viikon ajaksi urheiluseuraan aikavälillä 1.5.–30.9. ja on suuruudeltaan 700 euroa. Tukea voi käyttää palkkaan sekä sivukuluihin. Seura voi hakea yhtä tai useaa työllistämisseteliä, mutta yksi nuori voi käyttää vain yhden setelin. Kahden viikon työaika voidaan pilkkoa pidemmällekin ajalle, jos työpäiviä tulee esimerkiksi vain kerran viikossa.
Ensisijainen arviointikriteeri on lasten liikuntamahdollisuuksien lisääminen palkkatuella, eli työtehtävät liittyvät liikunnan ohjaamiseen. Tukea voidaan myöntää myös muihin työtehtäviin urheiluseuroissa, mutta liikuntaleirit, kurssit ja valmennukset ovat ensisijaisia tukipäätöksiä tehdessä.
Hakeminen
Hakeminen tulee tapahtumaan liikunnan aluejärjestöjen kautta. Haut tulee osalla alueista aukeamaan jo viikolla 12, joten kannattaa olla valmiina hakemaan.
Lue lisää nuorten kesätyösetelistä oman alueesi aluejärjestön nettisivuilta.