Kaksi mitalia Suomeen freestylemelonnan maailmancupeista

Freestylemelonnan ensimmäisen maailmancupin finaalit melottiin 5.10. Yhdysvaltojen Chattahoocee-joella. Suomalaiset saavuttivat historialliset kaksi mitalia.

Suomalaisten keskviikkopäivä alkoi Visa Rahkolan semifinaaleilla. Rahkola pääsi semifinaaleihin viimeisenä kilpailijana, mutta pystyi parantamaan suoritustaan reilusti. Rahkola meloi itsensä semifinaaleissa kolmanneksi ja ansaitsi paikkansa viiden parhaan joukkoon finaaliin.

-Vaihdoin omaa kilpailusuoritustani haastavampaan ja onnekseni se toimi. Sain noin 1200 pisteen runin kahdesti päälle. Se tuntui tosi hyvältä. Kyseessä on muistaakseni oma piste-ennätykseni. Olen todella tyytyväinen, että pääsen melomaan urani ensimmäistä arvokisafinaalia, iloitsi Visa Rahkola.

Miesten semifinaalien jälkeen vuorossa oli junioreiden ja naisten finaalit. Suomen Onni Eronen kilpaili junioreiden finaalissa. Finaali lähti suomalaisen kannalta kohtalaisesti käyntiin, mutta myös muut kilpailijat pystyivät parantamaan edellisiin kierroksiin verrattuna. Ennen viimeistä kierrosta Onni oli finaalissa viidennellä sijalla. Erosen kilpailuhermot kuitenkin pitivät, ja hän pystyi tekemään koko kilpailujen parhaansa viimeisellä suorituksellaan. 526.67 pisteen voimin Onni varmisti itselleen toisen sijan. Voittoon meloi vakuuttavasti Japanin Nanase Okazaki.

-Onnistuin mielestäni tosi hyvin. Henkinen kantti pysyi vahvana, vaikka ensimmäiset suoritukset eivät menneet nappiin. Olen erittäin tyytyväinen, että pystyin venymään viimeisellä suorituksellani ja saavuttamaan mitalisijan. Aion ottaa tämän positiivisen energian myös seuraavaan osakilpailuun, sanoi Onni Eronen.

Miesten finaali melottiin vielä keskiviikon ja torstaina välisenä yönä Suomen aikaa. Miesten finaaleissa Rahkola pystyi jatkamaan samoja otteita kuin aamupäivän semifinaaleissa. Tuus-melojia edustava Rahkola onnistui heti ensimmäisellä suorituksellaan hyvin pitäen kärkipaikkaa ensimmäisen kierroksen ajan. Rahkola paransi vielä toisella kierroksella pisteisiin 1315, mutta Yhdysvaltojen Mason Hargrove meni Rahkolan ohi toisen kierroksen päätteeksi. Tulokset eivät enää kolmannella finaalikierroksella muuttuneet, joten Rahkolan lopullinen sijoitus oli toinen. Kolmanneksi meloi moninkertainen maailmanmestari Yhdysvaltojen Dane Jackson.

-On vaikea uskoa tätä todeksi. Semifinaaleista jäi mahtava fiilis. Moni kova mitalikandidaatti tippui silloin jo pois. Melonta tuntui superhyvältä semeissä ja jotenkin luotin, että pystyn finaaleissa toistamaan kolmella yrityksellä tämän ainakin kerran, sanoi Rahkola.

-Onnin mitali antoi kivasti boostia ennen omaa finaalia. En miettinyt meloessa pisteitä vaan itse runia. Se auttoi paljon. Pystyin vielä parantamaan hieman toiselle runille. En muista siitä paljoa, mutta videolta katsottuna se on kyllä runi, mistä olen vain unelmoinut. Kun mitali varmistui kolmannen kierroksen puolessa välissä lataus purkautui. Ei vain ollut enää annettavaa viimeisellä yrityksellä. Meloin urani parasta melontaa urani tärkeimpänä päivänä, arvioi Rahkola.

Suomen edellinen arvokisamitali on Paula Varosen maailmancup mitali vuodelta 2018. Edellinen miesten mitali on Tuomas Kurosen EM-pronssi vuodelta 2006. Kahteen mitaliin Suomi ei ole aikaisemmin arvokisoissa pystynyt.

Miehet:

1. Mason Hargrove (USA) 1393,33p

2. Visa Rahkola (FIN) 1315,00p

3. Dane Jackson (USA) 1065,00p

Juniori miehet:

1. Nanese Okazaki (JPN) 798,33p

2.Onni Eronen (FIN) 526,67p

3.Matteo Williams (NZL) 345,00p

Tulospalvelu: https://www.conersys.online/Results/Schedule?chid=99005&session=05%2F10%2F2022

Freestylemelonnan maailman-cupit jatkuvat Georgian Columbuksessa toisen osakilpailun merkeissä perjantaina 7.10. 

Kuva: Miika Sorjonen