Maratonmelonnan SM-mitaleista kilpaillaan SM-viikolla Salossa

Tiukkoja kilpailuja luvassa torstaina illalla Short Trackissa Uskelanjoessa ja perjantaina päivällä maratonmatkalla Vuohensaaressa. Molemmissa kilpailuissa on mukana viime vuoden Suomen mestarit. Kilpailut ovat osa SM-viikkoa.

Short trackin toiset Suomen mestaruudet jaossa

Torstaina illalla kilpaillaan Short Trackissa Salon keskustassa. Kilpailureitti kulkee Salon torin välittömässä läheisyydessä ja kilpailua on mahdollista seurat joen varressa ja silloilla. Short Trackissa kierretään poijuin merkittyä rataa kolme kierrosta, joista kahdella kierroksella on kanto-osuus. Mukana Short Trackissa ovat mm. viime vuoden Suomen Mestarit, Tampereen Vihurin Netta Malinen ja Vanajaveden Vesikkojen Jaakko Hippeläinen.

-Lähden hakemaan toista Short Trackin SM-kultaa. Vähemmän ollut viime aikoina maratonmelonnan harjoituksia, mutta muuten on harjoitukset sujunut hyvin, sanoo Malinen.

-Hienoa päästä kilpailemaan Salon keskustassa, jossa varmasti yleisöäkin tulee joen varrelle, iloitsee Malinen.

-Mielenkiinnolla odotan torstain Short Track -kilpailua. Kiva päästä melomaan kilpaa uuteen paikkaan ja kaupunkiolosuhteisiin. Joki tuo varmasti oman mausteensa melontaa, sanoo Jaakko Hippeläinen.

-Short Trackissa voi tapahtua mitä tahansa ja kisa tulee olemaan varmasti tiukka, kun mukana on kovia nimiä, toteaa Hippeläinen kilpailun kulusta. Short Track kilpailun YLE välittää suorana Areenassa ja jälkilähetyksenä YLE TV2 21:00.

Torstaina aikataulu:

16:00 Lähtö 1 (Miesten C1, T14, M70, M75, M80)

17:00 Lähtö 2 (NYL, N35, N18)

17:30 Lähtö 3 (MYL, M23, M50, M18, M16)

Perjantain maratonmatkan kilpailut Vuohensaaressa

Perjantaina maratonmatka kilpaillaan kierroskilpailuna Vuohensaaren ja Viurilanlahden alueella. Maratonmatka on 21 kilometrin matka kuudella kanto-osuudella, joka tapahtuu Vuohensaaren uimarannalla.

Maratonmatkan viime vuoden voittajat Kangasalan Melojien Niko Keskinen ja Tampereen Vihurin Nina Riosa ovat mukana kilpailussa.

-Kilpailu naisten SM-kullasta sekä muista mitaleista tulee olemaan tiukka perjantaina, sanoo 15-kertainen maratonmelonnan SM-mitalisti Netta Malinen.

Perjantain aikataulu:

13:00 Lähtö 1 (T10*, T12*, P12*)

13:30 Lähtö 2 (T14, P14, T16, P16)

13:35 Lähtö 3 Tampere-melonta goes Salo (kuntomelonta, kaikille avoin)

15:00 Lähtö 4 (MYL, M50, M65, M75, M80, M18)

15:02 Lähtö 5 (NYL, M35)

*Suomen Cupin lähtö, ei SM-arvoa

Hyödyllisiä linkkejä:

Kilpailujen lähtölistat: https://www.vihuri.info/wp-content/uploads/2022/06/lahtolistat-salo2022.pdf

Luettelo maratonmelonnan Suomen Mestareista: https://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_maratonmelonnan_Suomen-mestareista

YLEn televisio ja Yle areenan lähetyksien ajat: https://sm-viikko.fi/salo/tv-lahetykset/

Lisätietoja SM-viikosta: https://sm-viikko.fi/salo/

Lisätietoja kilpailuista:

Marjo Puro, kilpailun johtaja, puromarjo@gmail.com 0505439866

Kuva: Salon kaupunki