Pelastusliivit estäisivät jopa 80 prosenttia vesiliikenteen hukkumisista – 28.5. vietetään Pelastusliivipäivää

Osallistu Pelastusliivipäivään 28.5.2022

Kesä on vesillä ja veden äärellä liikkumisen sesonkiaikaa. Vesille suunnataan kuitenkin liian usein ilman pelastusliivejä. Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto (SUH) muistuttaa, että vain käyttötarkoituksen mukaisesti oikein valittu pelastusliivi, joka on henkilön päällä ja oikein puettu, voi pelastaa veden varaan jouduttaessa. Tänä vuonna Pelastusliivipäivää vietetään 28.5. – tavoitteena muistuttaa turvallisesta vesillä liikkumisesta ja tempaista pelastusliivien käytön puolesta.

– Suomessa hukkuu joka vuosi 100–150 ihmistä, joista noin kolmannes vesiliikenneonnettomuuksien seurauksena. Moottoriveneessä ja yli viiden metrin pituisessa purjeveneessä pitää olla pelastusliivi jokaiselle veneessä olijalle. Useimmiten liivit myös kyseisistä veneistä löytyvät. Soutuveneeseen ei kuitenkaan ole säädetty pakolliseksi pitää pelastusliivejä matkassa tai päällä, vaikkakin vesiliikenteessä hukkuneista suurin osa on ollut liikkeellä soutuveneellä. SUH kampanjoi, jotta liivit olisivat puettuna aina vesillä liikuttaessa, kertoo SUH:n viestintäasiantuntija Niko Nieminen.

– Veneilykausi on alkanut Suomessa vauhdikkaasti. Veneilyyn liittyviä vaaratilanteita on mediatietojen mukaan tapahtunut toukokuussa jo lähemmäs 100. Paljon läheltä piti-tilanteita ja muutama hukkuminenkin. Nyt tarvitaan malttia, tervettä järkeä ja oikeaoppista varustautumista, sanoo Nieminen.

Kansainvälisten tutkimusten mukaan jopa 80 prosenttia vesiliikenteessä hukkuneista olisi pelastunut, jos heillä olisi ollut asianmukaiset pelastusliivit oikeaoppisesti puettuna ja tilanteen nähneet olisivat osanneet auttaa.

– Usein onnettomuustilanne tulee eteen äkillisesti, jolloin mukana olevista pelastusliiveistä ei ole apua, elleivät ne ole valmiiksi päällä. Veneen kaatumisen, yhteentörmäyksen tai esimerkiksi venepalon yhteydessä on harvoin aikaa pelastusliivin pukemiseen ennen veden varaan joutumista. Usein nopeastikin paikalle ehtinyt apu tulee liian myöhään, mikäli onnettomuuden uhrilla ei ole ollut pelastusliiviä päällään, sanoo Nieminen.

– Jos pelastusliivejä ei pueta päälle tarpeeksi napakasti tai remmejä jätetään auki, on veteen joutuessa riski, että liivit nousevat kasvojen eteen, tajuton henkilö ei käänny selälleen, tajuttoman henkilön kasvot jäävät veteen tai liivit sujahtavat jopa kokonaan pois päältä, sanoo Nieminen.

Tilastojen ja tutkimusnäytön perusteella voidaan sanoa, että pelastusliivien käyttöasteen lisääntyminen olisi yksi tehokkaimmista vesiliikenteen turvallisuutta edistävistä ja erityisesti hukkumiskuolemia ehkäisevistä yksittäisistä tekijöistä.

Pelastusliivit valitaan käyttötarkoituksen ja oman painon mukaan

Perinteiset pelastusliivit sopivat kaikille, etenkin lapsille ja uimataidottomille. Itsestään ilmalla täyttyvät ns. paukkuliivit on tarkoitettu aikuisille ja vaativiin olosuhteisiin. Kelluntaliivit soveltuvat vain uimataitoisille vesiliikunnan harrastajille melko lähellä rantaa liikuttaessa. On hyvä muistaa, että ne eivät käännä tajutonta ihmistä kellumaan selälleen, toisin kuin perinteiset pelastusliivit ja paukkuliivit.

Ennen pelastusliivien hankintaa ne on syytä pukea päälle ja testata niissä liikkumista. Lisäksi liivien valinnassa tulee huomioida mahdollisten märkien vaatteiden paino eli niiden tulisi kelluttaa, vaikka veteen tippuisi täysissä pukineissa. Suomessa hyväksytyn pelastusliivin tunnistaa CE-merkinnästä.

Osallistu pelastusliivipäivään 28.5.2022

Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto haastaa viranomaiset, veneily- ja vesiliikuntajärjestöt sekä jokaisen vesillä jollain välineellä liikkuvan mukaan välittämään pelastusliivien henkiäpelastavaa sanomaa.

Voit osallistua seuraavia ohjeita noudattaen:    

1. Pue pelastusliivit 
2. Ota kuva
3. Jaa kuvasi aihetunnisteella #pelastusliivipäivä  
4. Haasta kaverit mukaan

Lisää tapoja osallistua löydät sivulta www.viisaastivesilla.fi/pelastusliivipaiva

Pelastusliivipäivä on saanut alkunsa kansainvälisestä Ready, Set, Wear it -tapahtumasta. Suomessa sitä on vietetty jo vuodesta 2013 aina alkukesällä. Päivän tavoitteena on muistuttaa turvallisesta vesillä liikkumisesta ja tempaista pelastusliivien käytön puolesta.

Vesille lähtiessäsi:

• Arvioi olosuhteet ennen lähtöä.
• Varusta veneesi oikein.
• Tiedä, missä olet ja pakkaa kännykkä vesitiiviisti.
• Käytä pelastusliivejä aina vesillä liikkuessasi.
• Muista, että alkoholi ei kuulu vesille.

Lähde: SUH tiedote