Ratamelontamaajoukkue hakee tason nostoa ”Seuraava steppi on olla arvokisoissa B-finaalissa”

Ratamelonnan maailmancup alkaa viikonloppuna Racicessa, jossa myös Suomen neljän melojan joukkue aloittaa uuden olympiadin ensimmäisen kilpailukesän. Kausi huipentuu EM- ja MM-kilpailuihin loppukesästä.

– Tavoitteena on, että mahdollisimman moni alus olisi loppukesän arvokisoissa B-finaalitasoa ja iskuetäisyydellä olympiapaikoista, joista ensimmäiset karsinnat 2023 MM-kisoista. Jos peilaamme viime vuoteen, seuraava steppi on olla arvokisoissa B-finaalissa. Totta kai joku voi kauden aikana yllättää ja olla A-finaalissa, ratamelonnan valmennuspäällikkö Petteri Pitkänen sanoo.

Melontamaajoukkueen talvi on sujunut kokonaisuutena hyvin. Talven leiritys oli keskitetty Sevillaan. Poikkeuksellista suomalaisille oli, että leiri etelässä loppui jo 20. huhtikuuta ja kauden ensimmäisiin kilpailuihin lähdettiin Suomesta.

– Se oli tietoinen ratkaisu tehdä homma toisin. Ajatuksena oli, etteivät urheilijat olisi loppuunajettuja ja tylsistyneitä koko hommaan siinä vaiheessa, kun kesä alkaa. Siinä mielessä meni ihan hyvin, mutta haasteita on tuonut Suomen kevät. Järvet olivat jäässä, kun Sevillasta tulimme, Pitkänen sanoo.

Tuleviin maailmancupeihin viime viikkojen olosuhteet vaikuttavat hieman, ja ylipäätään lähestyminen ensimmäisiin maailmancupeihin on tänä vuonna ollut toisenlainen viime vuoteen verrattuna.

– Ei tarkoita sitä, etteikö siltikin voisi kulkea hyvin. Kilpaillaan kilpailemisen ilosta nyt, siitä on kuitenkin vielä pitkä matka elo-syyskuun kilpailuihin.

Hakala: ”Olen talven aikana kehittynyt teknisesti tosi paljon”

Jeremy Hakala sai hyvää viestiä kunnostaan Kööpenhaminan kilpailuissa, kun hän oli yksikön 500 metrillä neljäs ja kaksikolla kolmas.

– Positiivisin mielin. Melko hyvä tilanne. Talvella oli leireillä jonkun verran sairasteluja, jokaisella leirillä jotain pientä. Pikkuisen rikkonaista, mutta harjoittelu on talven aikana purrut tosi hyvin. Olen talven aikana kehittynyt teknisesti tosi paljon. Olen myös muokannut harjoitteluani suuntaan, jossa olen itse ottanut valmennuksestani enemmän vastuuta, Hakala sanoo.

Ensimmäisistä maailmancupeista Hakala odottaa ennen kaikkea sitä, että pystyisi kilpailemaan hyvin ja nauttimaan kilpailemisesta. Hän kilpailee yksikössä maailmancup-tasolla ensimmäistä kertaa vuoden 2017 jälkeen.

– Tulosodotuksia en osaa laittaa. Uusi olympiadi, ja vasta tänä vuonna näkee, mikä on esimerkiksi kaksikon 500 metrin taso. Olen jo tosi tyytyväinen, jos kaksikolla pystymme tappelemaan B-finaalin keskivaiheen sijoituksista ja yksiköllä C-finaalin kärki – B-finaali -akselilla.

Netta Malisella on ollut hyvä harjoituskausi, ja hän pääsi leireillä ilokseen harjoittelemaan myös muiden maiden naismelojien kanssa. Malinen on saanut jälleen parin kaksikkoon, kun unkarilainen Sara Mihalik sai Suomen edustusoikeuden.

– Se on ihan piristävää, että on mahkut päästä vetämään kaksikkoa. On sellainen olo, että siitä voi tulla ihan hyväkin, Malinen sanoo.

Kööpenhaminan kilpailuista Malinen koki, että yksikön 500 metriä tuntui jopa yllättävänkin hyvältä.

– On olo, että tekeminen on ihan hyvään suuntaan menossa. Ihan hyvä fiilis jäi.

Malisen satsaus tällä kaudella on 500 metrillä sekä yksiköllä että kaksikolla. Päätavoite on MM-kisoissa, toki EM-kilpailut myös tärkeinä kalenterissa.

– Aika avoimin mielin. Viime kausi oli hankalampi, joten sellaisen jälkeen on tietyllä tavalla aika helppo lähteä uuteen kauteen, kun harjoituskausi on mennyt hyvin, Hakala sanoo.


Sivula ja Mäntynen mukaan Poznaniin


Hakalan ja Malisen lisäksi Racicen maailmancupiin on valittu Eetu Kolehmainen ja unkarilainen, Suomen edustusoikeuden tälle kaudelle saanut Sara Mihalik.

– Eetulla on armeijatalvi takana, ja sitä myöten talven harjoittelu ei ole ollut ihan sellaista kuin mitä se talvella muuten olisi ollut. Hän on kuitenkin kehittynyt talven aikana ihan hyvin. Sarasta minulla ei ole niin paljon tietoa, hän oli yhdellä leirillä meidän kanssa. Saran osalta näemme maailmancupien ja Suomen kesäkuun kisojen myötä, mikä hänen kilpailullinen tasonsa tulee tällä kaudella olemaan, Petteri Pitkänen sanoo.

Maailmancup jatkuu Poznanissa heti Racicen jälkeisenä viikonloppuna. Sinne joukkueeseen liittyvät myös Otto Sivula ja Joona Mäntynen.

– Otto ja Joona ovat olleet talven hyvin pitkälti Suomessa. Siihen nähden heidän melontansa ensimmäisissä kilpailuissa oli positiivista. Molempien osalta yksi fokus tulee olemaan Münchenin EM-kilpailut ja kaksikon 200 metriä, Pitkänen sanoo.

Maailmancup 1 Racice 20.-22.5.2022

Miehet

Jeremy Hakala (K1 500m ja K2 500m)

Eetu Kolehmainen (K1 1000m ja K2 500m)

Naiset

Netta Malinen (K1 1000m ja K1 500m)

Sara Mihalik* (K1 1000m ja K1 500m)

Alustava aikataulu: racice2022-timetable-provisional.pdf (canoeicf.com)

Tulospalvelu: Memosoft Spotfokus |

Maailmancup 2 Poznan 26.-29.5.2022

Miehet

Jeremy Hakala (K1 1000m, K2 500m ja K1 5000m)

Eetu Kolehmainen (K1 1000m, K2 500m ja K1 5000m)

Otto Sivula (K1 200m)

Joona Mäntynen (K1 200m)

Naiset

Netta Malinen (K1 500m ja K2 500m)

Sara Mihalik* (K1 500m, K2 500m ja K1 5000m)

*Sara Mihalik on unkarilainen meloja, kenellä on 2022 edustusoikeus Suomeen ja edustaa jyväskyläläistä Meloiloa ry:tä. Mihalikilla on maratonmelonnasta useampia arvokilpailumitaleja ja ratamelonnassa alle 23-vuotiaissa finaalisijoituksia.