Vastaa ja vaikuta – strategia 2028

Suomen Melonta- ja Soutuliitto on aloittanut strategiakauden 2023-2028 sisällön työstämisen. Tavoitteena on saada ajatuksia ja mielipiteitä mahdollisimman laajasti eri toimijoilta niin organisoidun liikunnan ja urheilun kuin omatoimiliikkujien parista.

Liiton toimistosta on lähetetty jäsenseurojen puheenjohtajien kautta kysely, jonka avulla jokainen seurassa toimiva voi antaa mielipiteitään uuden strategian pohjalle. Linkkiä saa – ja pitää jakaa – eteenpäin seuran omissa verkostoissa niin hallituksen jäsenille, valmentajille, ohjaajille, huoltajille kuin harrastajille. Vastaukset toivotaan 6.10. mennessä, ja tuloksia käsitellään ensimmäisen kerran 12.11. Lahdessa pidettävässä seuraseminaarissa “Yhdessä meloen ja soutaen 2028”.

Kyselyyn pääset tästä: https://link.webropolsurveys.com/S/11E69358C52657CC

Mikäli sinä tai joku seurastasi haluaa olla tiiviimmin tekemässä liiton strategiaa työryhmässä, ole yhteydessä toiminnanjohtajaan.

Myöhemmin syyskuussa toteutetaan myös erillinen avoin kysely laajemmalle joukolle (mm. kumppanit, omatoimiliikkujat), jotta strategian pohjalle saadaan mahdollisimman laajasti pohjatietoa melonnan ja soudun kehittämistarpeista ja tulevaisuuden tavoitteista.

Lisätietoja ja yhteydenotot: toiminnanjohtaja Eerika Laalo-Häikiö
eerika.laalo-haikio@smsl.fi tai soita 040 593 2487.