Ruovedellä avattiin Suomen Cup aurinkoisessa säässä

Rata- ja maratonmelonnan kotimainen kilpailukausi avattiin Ruovedellä lauantaina 20.5. Tampereen Vihurin ja Ruoveden Kanoottipurjehtijoiden järjestämässä kilpailussa melottiin ensin kilometrin väliaikalähdöt ja sen jälkeen pidemmät matkat. Pitkien matkojen pituudet olivat 6-12 km. Eri ikäisiä melojia oli kilpailuun saapunut 12 eri seurasta. Mainitsemisen arvoista on, että kisojen osallistujien ikähaitari oli laaja, nuorimmat melojat olivat alle neljätoistavuotiaita ja kokenein meloja oli yli 80-vuotias.

Tampereen Vihurin melojat Netta Malinen ja Miska Nummela veivät päivän kirkkaimmat mitalit voittaen yleisen sarjan. Miska oli nopein kilometrin matkalla ja Netta vei voiton yhteistyön ja kamppailun jälkeen maratonmatkalla. Maratonmatkalle toi oman lisämausteensa niin sanottu ”musta hevonen”, jonka vauhdista ei ollut etukäteen tietoa.  Vanajaveden Vesikot on saanut joukkoonsa Latviasta tulevan melojan Sergeijs Nemnasevsin. Sergeijs lähti reippaasti mukaan kärkimuodostelmaan. Netan, Miskan ja Sergeijs:n kärkikolmikko eteni pitkän aikaan toisiaan peesaten, kunnes Sergeijs lopulta jäi kolmanneksi ja Netta pääsi ottamaan irtioton Miskasta, niin että Netta saapui maalin koko kisan nopeimpana.

Tässä Suomen kevään ensimmäisessä kisassa näkyi se, että osa melojista on ehtinyt tehdä melontaharjoittelua avovesissä jo pidemmän aikaa ja osa on ehtinyt käydä kisaamassa jo kauden avauksia joko Tanskassa tai Ruotsissa.

Ilma oli lämmin, mutta vesi oli vielä melko kylmää. Turvaveneetkin pääsivät töihin, kun yhteislähdössä sattui heti pari kaatumista ja myöhemmin kisan aikanakin vielä lisää. Melkein kaikki kuitenkin pystyivät jatkamaan maaliin asti kaatumisista huolimatta.

Tiivistetyt tulokset Ruovesi Pihlamaraton

la 20.5.2023

1 km, M K-1, yleinen

1 Miska Nummela, Tampereen Vihuri, 4:06.4 (M18)

2 Sergejs Nemnasevs, Vanajaveden Vesikot, 4:16.7 (M35)

3 Aatu Mäkelä, Vesisamoilijat 4:22.3 (M16)

1km, N K-1, yleinen

1 Netta Malinen, Tampereen Vihuri, 4:11.6

2 Vellamo Viitanen, Merimelojat, 4:52.1

3 Aino-Linnea Lantelankallio, Tampereen Vihuri, 5:00.1 (N18)

12km, M K-1, yleinen

1 Miska Nummela, Tampereen Vihuri, 1:03:11.6(M18)

2 Sergejs Nemnasevs, Vanajaveden Vesikot, 1:04:05.4 (M35)

3 Aatu Mäkelä, Vesisamoilijat 1:07:58.2(M16)

12km, N K-1, yleinen

1 Netta Malinen, Tampereen Vihuri, 1:02:23.8

2 Vellamo Viitanen, Merimelojat, 1:09:17.0

3 Cecilia Hirvelä, Kangasalan Melojat, 1:12:30.7 (N16)

Kilpailun tulokset löytyvät täältä: https://www.starttiin.fi/race/240hbagh29ai7