SMSL hakee toiminnanjohtajaa

Tule avainpaikalle viemään eteenpäin arvostettua kilpa- ja huippu-urheilua ja harrasteliikuntaa!

Suomen Melonta- ja Soutuliitto hakee

Toiminnanjohtajaa

Edistämme melontaa ja soutua kilpa- ja huippu-urheiluna sekä kunto- ja harrasteliikuntana. Liittomme reilussa 120 jäsenseurassa on noin 12 000 jäsentä. Lisäksi lajiemme omatoimiharrastajia on paljon enemmän. Kilpailu- ja lajitoimintaa meillä on 13 eri lajissa. Suomen Melonta- ja Soutuliitto on Suomen Olympiakomitean aktiivinen lajiliitto ja kolmen olympialajin lajiliitto.

Toiminnanjohtajana pääset mukaan liiton uuden strategian jalkauttamiseen ja vastaat sen toimeenpanosta. Johdat liittoa ja sen toimistoa edestä ja viet meitä kohti uutta aikaa. Vastuullesi kuuluu liiton talouden sekä operatiivisen toiminnan johtaminen. Tuet toimiston kanssa eri puolilla maata sijaitsevien jäsenseurojen toimintaa. Ylläpidät sidosryhmäsuhteita mm. edustaen liittoamme keskeisissä foorumeissa. Valmistelet ja esittelet asiat hallitukselle.

Haemme tehtävään melonnan ja soudun kehittämisestä kiinnostunutta toimeen tarttuvaa ja kannustavaa johtajaa, jolta luontuvat myös tarpeelliset hallinnolliset työt. Olet luova ja innostut vaativista haasteista. Sinulla on hyvät vuorovaikutustaidot ja osaat toimia muuttuvassa viestinnän kentässä. Sinulla on kokemusta ja osaamista liikunnan sekä urheilun parista. Kokemus liikuntajärjestötoiminnasta katsotaan eduksi. Sinulla on tehtävään soveltuva koulutus ja hyvä englannin kielen taito.

Tarjoamme sinulle monipuolisen ja mielenkiintoisen tehtävän innostavassa työympäristössä. Toimipaikkamme sijaitsee Sporttitalossa Helsingin Valimossa, ja myös etätyö on mahdollista. Tehtävään kuuluu ajoittain matkustamista kotimaassa sekä ulkomailla.

Jos tunnet lajiemme ja niiden kehittämisen omaksesi, lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi ansioluetteloineen ja palkkatoivomuksineen 15.08.2023 mennessä osoitteeseen minna.kantsila@smsl.fi. Tehtävä pyritään täyttämään mahdollisimman pian.

Lisätietoja:
Puheenjohtaja Minna Kantsila puh. 050 3373043

Yhteydenotot arki-iltaisin klo 17-19