Turvamelojaksi Ironmaniin?

5.6.2023 Melonta Yleinen

Tänä vuonna Lahdessa järjestetään kolme Ironman triathlon-kisaa eli normaali kisa 1.7.2023 ja elokuussa 26.-27.8. kaksipäiväinen 6000 osanottajan Ironman MM-kisat. Uintiosuuden turvaryhmää on paikalla kajakeilla tai sup-laudoilla vahtimassa uimareita.

Tehtävämme kisan aikana on seurata uimareita, saamme radiopuhelimille tähystäjien havaintoja väsyneistä uimareista, uimarit voivat lepuuttaa itseä kajakista kiinni pitäen, keskeyttäjät autamme pelastusveneille. Tarkempi perehdytys lähempänä kisoja. Osanottajilta vaaditaan sellaista melontataitoa, että pystyy luontevasti toimimaan uimareiden joukossa kelissä mikä kisapäivänä sattuu olemaan. Tarjolla myös muutamia paikkoja, joissa toimitaan aallonmurtajan suojassa, Osallistujat saavat halutessa kajakin tai SUP-laudan lainaan. Talkoolaisille tarjolla ruoka ja kisapaita.

Nykyiseen turvamelojien porukkaan tarvitaan lisäväkeä etenkin näihin MM-kisoihin, kun osanottajamäärä niin iso. Jos vain mahdollista tulla mukaan, niin tule katsomaan huipputriatlonia lähietäisyydeltä. Kannattaa tulla kauempaakin tutustumaan hienoon tapahtumaan, Lahden satamaan ja Sibeliustaloon sekä tietenkin Suomen Melontamuseoon. Kauempaa tulijoille leiriytymismahdollisuus Kahvisaaressa MM-kisaviikonloppuna.

Myös rannalla olevia tehtäviä tarjolla.

Lisätietoja ja ilmoittautuminen mukaan

Ironman Turvamelojat FB-ryhmässä https://www.facebook.com/groups/ironmanturvamelojat tai suoraan Jukka Karvanen (Vesisamoilijat) / 0407579315

Ilmoittaudu mukaan: https://forms.gle/rfVP8ozh8dV17sy76