In memoriam Jaakko Valtanen 1925-2024

Puolustusvoimien komentajana vuodet 1983-1990 toiminut kenraali Jaakko Valtanen siirtyi ajasta ikuisuuteen 17.1.2024. Vuonna 1925 syntynyt Valtanen saavutti 98 vuoden iän. Hän oli viimeinen aktiivipalveluksessa ollut upseeri, joka oli itse palvellut sodassa. Talvisotaan hän osallistui vapaaehtoisena lähettinä, jatkosotaan radioaliupseerina ja tykistöupseerina.

Laaja-alaisesti asioista kiinnostunut Valtanen päätyi komentajavuosinaan läheiseen kosketukseen myös soutu-urheilun kanssa. Kun vuonna 1988 Suomen Soutuliitto sekä joukko lajia lähellä olleita liikeyrityksiä ja yksityishenkilöitä perustivat Soudun Tuki -säätiön, Valtasesta tuli sen hallituksen jäsen. Kenraalin houkutteli mukaan säätiön perustamisen keskushahmo ja vuosikymmenet suomalaista soutua eri rooleissa palvellut Bo Gammals.

”Valtanen arvosti soutua suomalaiseen vesiluontoon ja suomalaisten sitkeään kansanluonteeseen erinomaisesti soveltuvana sekä monipuolisesti niin fyysistä kuin henkistäkin kuntoa ylläpitävänä urheilu- ja liikuntamuotona”, muistelee Gammals. Puolustusvoimien komentajan saaminen mukaan oli säätiölle merkittävä saavutus.

Valtasen antaman esimerkin voimasta syntyi traditio, jonka ansiosta myös häntä puolustusvoimien komentajina seuranneet amiraali Jan Klenberg, kenraali Gustav Hägglund ja amiraali Juhani Kaskeala osallistuivat Soudun Tuen toimintaan. Valtasen kontaktiverkostot ja hänen yhteiskunnan eri puolilla nauttimansa suuri arvostus olivat suureksi hyödyksi myös säätiön varainhankinnassa.

Presidenttisoutu -tapahtumaan Valtanen osallistui kirkkoveneen soutajana vielä yli 90-vuotiaanakin. Kaikille mukana olleille ovat taatusti jääneet mieleen hänen presidenteille pitämänsä jykevät tervehdyspuheet, joissa kenraali liikunnan tärkeyden ohella aina painotti myös maanpuolustushengen, kansallisen yhtenäisyyden ja kansanvallan merkitystä.

Soudun Tuki -säätiö, Suomen Melonta- ja Soutuliitto sekä suomalainen soutu- ja melontaväki ilmaisevat osanottonsa Valtasen omaisille ja hiljenevät kunnioittamaan suuren isänmaan palvelijan muistoa.

Teksti: Markku Jokisipilä

Kuva: Balint Czucz