Joel Naukkarisen C-finaalipaikka ja Maiju Kainlaurin keräilyeräpaikka olivat suomalaissoutajien saldo Euroopan olympiakarsinnassa Unkari Szegedissä torstaina.
Naukkarinen oli alkueränsä viides ja keräilyerässään samoin viides. Se vei Naukkarisen C-finaaliin, joka soudetaan perjantaina. Välieriin olisi vienyt sijoittuminen keräilyerässä kolmen parhaan joukkoon.
Naisten yksikössä Maiju Kainlauri oli alkueränsä viides ja jatkaa keräilyerissä perjantaina.
– Hyviä pätkiä ja huonoja pätkiä mahtui matkalle mukaan. Huomiselle tarvitaan napsu lisää tekemiseen, Kainlauri sanoi.
Samaan aikaan erillisinä kilpailuina käytävissä EM-kilpailuissa Olli-Pekka Karppinen oli alkuerässään viides. Hän jatkaa perjantaina keräilyerissä, joista kummastakin kaksi parasta jatkaa A/B-välieriin.
– Viimeiset kaksi päivää käsi on hieman oireillut, mikä on aiheuttanut pientä stressiä valmistautumiseen. Oli ilo kuitenkin huomata, ettei se vaikuttanut soutamiseen eikä pahemmin kipeytynyt kisan jälkeen. Paljon helpompi lähteä huomiseen, kun saa yhden stressitekijän pois korvien välistä, Karppinen sanoi.
Hän tiesi ennakkoon eränsä erittäin kovaksi, ja sanoi huomanneensa jo hyvissä ajoin, ettei oman tason huippusoudullakaan olisi suoraan jatkopaikkaan mitään asiaa.
– Taktiikkaa noudattaen nostin vähän kaasua jalalta loppua kohden, kun oli selvää, ettei jatkopaikka tai hyvä sijoitus erässä ole mahdollinen. Nyt täydellä keskittymisellä kohti keräilyerää, johon ennakkoasetelmat ovat melkoisen herkulliset.
Valmentajana Szegedissä oleva Kjell Karlsson tiivisti suomalaispäivää:
– Maiju lähti rohkeasti eräänsä soutamaan ja piti todella hyvää vauhtia koko matkan. Puolessa välissä hän oli kohtalaisen hyvin mukana. Lopussa hän joutui taipumaan, mutta kaikki on vielä auki. Joelilla ei keräilyerässä ollut enää paukkuja taistella semifinaalipaikasta. Olli-Pekka souti alkuerässään rohkeasti, ja keräilyerässä on vielä mahdollisuus.