Sisäsoudun MM-kisoihin lähdössä vahva suomalaisedustus

Sisäsoutukausi huipentuu tänä viikonloppuna 23.-24.2. kilpailtaviin MM-kilpailuihin, jotka käydään Tšekin pääkaupungissa Prahassa. Eurooppalaisten osallistujien kesken kisataan samalla lajin tämän vuoden EM-titteleistä. Suomesta kisaan osallistuu kaikkiaan 42 urheilijaa, eli joukkueen koko on yli tuplaantunut edellisvuoden Kanadan MM-kisoihin verrattuna, jolloin mukana oli 23 soutajaa.

Prahassa kisataan 2000 metrin ja 500 metrin matkoilla kaikissa ikäluokissa sekä parasarjoissa. Runsaslukuisen yksilökilpailijajoukon ohella joukkuekisoissa viime vuosina erinomaista menestystä saavuttaneet suomalaisjoukkueet ovat jälleen tavoittelemassa kirkkaimpia mitaleita niin naisten, miesten kuin sekajoukkueidenkin sarjassa. MM-kisoissa on lisäksi jo toistamiseen mukana suosiotaan kasvattava sisäsoudun moniottelusarja Versa Challenge, jonka hallitseva maailmanmestari Joel Naukkarinen lähtee puolustamaan mestaruuttaan Prahaan. Naukkarinen on kisavalmistautumisensa aikana alkuvuodesta tehnyt maratonmatkan maailmanennätykset sekä staattisella soutulaitteella että slaideilla ja kuuluu Versa Challengen ehdottomiin voittajasuosikkeihin. Viime vuonna Suomen MM-kisasaaliina oli huikeat 13 mitalia ja laajentuneen joukkueen myötä tätäkin vahvempaa menestystä sopii odottaa.

Suomalaisten osallistujalista: 2024 World Rowing Indoor Championships | Time-Team

World Rowing -kisasivu: https://worldrowing.com/event/2024-world-rowing-indoor-championships-presented-by-concept-2/

Aikataulu perjantai: https://worldrowing-admin.soticcloud.net/wp-content/uploads/2023/07/FRI-23-FEB-Final-Provisional-Schedule-2024-WRICH-Prague.pdf

Aikataulu lauantai: https://worldrowing-admin.soticcloud.net/wp-content/uploads/2023/07/SAT-24-FEB-Final-Provisional-Schedule-2024-WRICH-Prague.pdf

Livestriimit World Rowingin youtube-kanavalla: https://www.youtube.com/@worldrowingofficial/streams

Teksti: Anna Heikkilä