Malinen B-finaalin neljäs, neljä suomalaista sunnuntain välieriin

Netta Malinen ylsi kajakkiyksiköiden 1000 metrillä B-finaalin neljänneksi ratamelonnan maailmancupissa Szegedissä. Malinen meloi matkan aikaan 4,09,91, joka jäi 4,57 sekuntia voittoon meloneesta Bianka Sidovasta.

– Oli ehjä veto, jossa sai myös hyvin irti kropasta. Alkukiihdytys pitäisi tulla hieman kevyemmin kovempaa vauhtia, jotta voisi taistella paremmista sijoituksista, koska silloin itse matkavauhtiin pääsisi rentouttamaan kovemmasta alkuvauhdista, ja todennäköisesti myös matkavauhtia pystyisi pitämään paremmalla tasolla. Mutta tämän päivän kuntoon nähden oli joka tapauksessa hyvä suoritus, Malinen sanoi.

Malinen kilpaili päivän päätteeksi myös kajakkiyksiköiden 500 metrin alkuerissä, jossa hän oli eränsä neljäs ja jatkaa A-välieriin.

Miesten kajakkiyksiköiden 200 metrin alkuerissä kilpailivat suomalaisista Joona Mäntynen ja Jeremy Hakala. Hakala oli eränsä kuudes ja Mäntynen seitsemäs. Molemmat nähdään sunnuntaina välierissä.  

– Vetona hyvä ja ehjä. Vielä aika paljon opettelemista tuon 200 metrin vetämiseen suhteen, mutta veto ja kisa kerrallaan tuntuu tulevan aina vähän tutummaksi ja varmemmaksi, Hakala sanoi.

Mäntynen eteni jatkoon aikavertailusta.

– Veto ei ollut parhaimmasta päästä, vaikka tunne kehossa ennen vetoa oli ihan hyvä. Startti ja sen jälkeinen kiihdytys vaihe ei onnistunut, ja siitä melonta jäi “kiireiseksi” ja suppeaksi, jolloin paras vauhti ja kantavuus jäi puuttumaan. Kisat nyt pitkän odotuksen jälkeen avattu ja huomenna lähdetään tästä parantamaan, Mäntynen sanoi.

Eetu Kolehmainen oli kajakkiyksiköiden 1000 metrillä alkuerässään neljäs ja jatkaa A-välierissä.

Tulokset