Rata_MC_Duisburg_21.-24.5.2015

21.5.2015 Yleinen

Ratamelonnan tämän kauden suurin Maailmancupin osakilpailu melotaan tällä viikolla Duisburgissa Saksassa. Suomesta kisoissa on mukana 7 hengen joukkue, jonka kisaurakka alkaa perjantaina 22. 5.

Duisburgin osakilpailuun osallistuu 700 urheilijaa 55 maasta. Paramelonta on integroidusti mukana kilpailuissa. Paramelojia on mukana 15 maasta. MC- kilpailuihin voi osallistua 2 alusta / maa / matka, kun EM-, MM- ja OK-kisoissa 1 alus/maa/matka. “Tasollisesti MC -kilpailu voi olla todella kova, kun lajin valtamaat, joissa on kova kansallinen taso, pystyvät ilmoittamaan 2 alusta kullekin matkalle. Näin ollen eteneminen finaaleihin, tai edes kohtuullisille sijoille välierissä, on näin isoissa MC -kilpailussa haastavampaa kuin esim. MM -kilpailuissa.” valmennuspäällikkö Petteri pitkänen hahmottelee ennakkoasetelmia.

Melontarata sijaitsee Sportpark Wedau joka on iso viheralue kaupungin kupeessa. Sportpark Wedaussa on monelle lajille,  jalkapallosta vesipalloon, huippuhyvät harjoitteluolosuhteet ja kilpailuareenat.

Duisburg on ollut suomelle MM- tasolla varsin hyvä kilpailuareena, 2007 MM-kisoissa Anne Rikala meloi Suomelle tuli 2 hopeaa. Lisäksi suomalaiset saavuttuvat kisoissa 2 Olympiapaikkaa, A.Rikala ja Mika Hokajärvi-Kalle Mikkonen miesten K2 1000m. 2013 Duisburg MM- kilpailuissa, jotka siirrettiin viime tipassa Rio de Janeirosta duisburgiin, tuli taas MM- mitali, Anne Rikala meloi pronssille K1 5000m.

Miika Dietrich meloo ensimmäistä kertaa MM-tasolla kaksikossa. “Odotamme Miikan debyyttiä kaksikossa mielenkiinnolla. Yritämme seuloa parhaat miehistöt MM-kisoja ja Rion Olympialaisia ajatellen.” Kertoo Petteri Pitkänen.

Suomalaisten kisaurakka alkaa perjantaina, jolloin alkuerissä melovat K1 1000m Miika Dietrich, K1 200m Niklas Vettanen ja Eero Selivaara, K2 100 Jeremy Hakala – Miika nykänen ja Niklas Vettanen – Miika Dietrich, K2 200m Eero Selivaara – Antti Laurikainen. Kisat aloittaa myös Oona Vasko, joka meloo K1 500m.

Suomen joukkueen urheilijat, sarjat ja matkat

Miehet:
K1 1000m             Miika Dietrich
K1 500m                Miika Dietrich, Miika Nykänen
K1 200m                Niklas Vettanen, Eero Selivaara
K1 5000m             Miika Dietrich, Jeremy Hakala
K2 1000m             Jeremy Hakala – Miika Nykänen, Niklas Vettanen – Miika Dietrich
K2 200m                Eero Selivaara – Antti Laurikainen

Naiset:
K1 1000m             Oona Vasko
K1 500m                Oona Vasko
 

 

Lisätiedot ja urheilijahaastattelut:
Valmennuspäällikkö Petteri Pitkänen, +358 400 355 523, petteri.pitkanen(ät)melontajasoutuliitto.fi

MC Duisburg kilpailusivut: http://www.kanuduisburg.de/WorldCup2015/
MC Duisburg Tulospalvelu: http://results.imas-sports.com/kanuduisburg/regatta.php?competition=wettkampf_125

Kayakteam Finland facebook: https://www.facebook.com/hashtag/kayakteamfinland?source=feed_text&story_id=10153102400503876