Toimintasuositukset melonta- ja soutuseuroille – julkaistu 19.3.

Olemme koonneet melonta- ja soutuseuroille Suomen hallituksen linjausten, Aluehallintoviraston määräysten ja THL:n suositusten mukaiset toimintasuositukset koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi. Nämä suositukset ovat voimassa toistaiseksi.

 

Päivitys 
Näitä suosituksia on jatkettu 13.5.2020 saakka.

 

Melonta- ja Soutuliiton tiedote 19.3.2020

Toimintasuositukset melonta- ja soutuseuroille koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi 

Selvitämme koronaviruksen aiheuttamia muita vaikutuksia kevään ja alkukesän ohjattuihin melonta- ja soutuharjoituksiin, retkiin, melonnan peruskursseihin sekä muuhun seurojen toimintaan ja tiedotamme tarpeen mukaan. Toimintasuosituksia päivitetään, kun saamme asiasta lisätietoa, tai viranomaismääräykset tai suositukset muuttuvat. 

Toimintasuositukset

Suomen hallitus on linjannut valtion ja kuntien liikunta-, harraste- ja kokoontumistilat suljettaviksi ja suosittelee yksityisen ja kolmannen sektorin toimijoiden sekä uskonnollisten yhteisöjen toimivan samoin.

Melonta- ja Soutuliiton tulkinnan mukaan venevajat ja -aitaukset eivät ole tässä tarkoitettuja liikunta- ja kokoontumistiloja. Veneiden ja kajakkien noutaminen ja palauttaminen olisi näin ollen mahdollista erityistä varovaisuutta noudattaen. Seurojen muita yhteiskäyttötiloja; kuntosaleja, pukuhuoneita ja harjoitustiloja ei tulisi käyttää eikä yhteisharjoituksia järjestää sisätiloissa. Vesillä tapahtuva harjoittelu on mahdollista, kun vältetään isoja ihmisjoukkoja sekä vältetään lähikontakteja. 

Koronaviruksen leviämisestä pinnoilta ja esineiden välityksellä ei ole olemassa tarkkaa tietoa. THL:n mukaan tartuntariski pinnoilta on pieni. Suosittelemme kuitenkin varovaisuusperiaatetta tartuntariskin minimoimiseksi. Riskiryhmiin kuuluvien henkilöiden tulee noudattaa kaikessa toiminnassaan erityistä varovaisuutta.

 

Toimintasuositukset seuroille koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi

  • Seurojen kuntosaleja, pukuhuoneita ja harjoitustiloja ei tule käyttää
  • Omatoiminen, vesillä ja ulkona tapahtuva harrastaminen voi jatkua 
  • Seuran vajasta tai ulkovarastosta voi noutaa ja palauttaa kanootin tai veneen sekä muut varusteet
  • Kaikkia mahdollisia lähikontakteja pitää kuitenkin välttää
  • Käytetään mahdollisuuksien mukaan omaa kalustoa ja varusteita
  • Yhteiskäyttöhanskoja ei pidä käyttää
  • Yhteiskäyttöpyyhkeitä tai kaluston kuivausrättejä ei pidä käyttää 
  • Suositellaan huolellista käsien pesemistä saippualla ennen seuran kaluston käsittelemistä, ja kaluston käsittelemisen jälkeen
  • Suositellaan melojen ja airojen kädensijojen puhdistamista jokaisen käytön jälkeen
  • Alle kymmenen henkilön kokoontumiset ovat sallittuja, mutta 
  • Kokoukset ja tapaamiset tulee järjestää mahdollisuuksien mukaan etäkokouksina 
  • Sairaana ei saa tulla seuran tiloihin, eikä käyttää seuran kalustoa 

 

THL:n suositukset

Uusi koronavirus tarttuu ensisijaisesti pisara- ja kosketustartuntana, kun henkilö yskii tai aivastaa. Pintojen osuus viruksen leviämisessä ei nykytiedon mukaan ole merkittävä. Koronavirukset ovat rakenteeltaan sellaisia, että ne eivät säily tartuttavina pinnoilla pitkään, etenkään vaihtelevissa lämpötiloissa. 

Vaikka hyvin herkin laboratoriomenetelmin koronavirusta löytyisi pinnoilta, tämä ei tarkoita, että virus tarttuisi tehokkaasti pintojen välityksellä. Tavanomaiset siivousaineet tehoavat hyvin koronavirukseenkin.

Pintojen kautta tarttumisen riski on olennainen lähinnä sairaalassa, missä on paljon sairaita ja oireilevia potilaita. Kotioloissa pätevät samat ohjeet kuin muidenkin tautien kohdalla: siivotaan jälkiä aktiivisesti ja vältetään esimerkiksi samojen pyyhkeiden käyttämistä.

Lähde: THL verkkosivut 18.3.2020

 

Suomen hallituksen linjaukset

Hallituksen suositukset lähikontakteihin

Tartuntojen vähentämiseksi tulee myös rajoittaa ei-välttämätöntä toimintaa, kuten lähikontakteja harrastetoiminnassa ja muulla vapaa-ajalla.  Erityisen tärkeää tämä on riskiryhmiin kuuluvien suojelemiseksi. Kansalaisten tulee noudattaa erityistä harkintaa ja varovaisuutta riskiryhmien kanssa asioidessa. Riskiryhmiin kuuluvat ikääntyneet tai perussairaat.

Lähde: Valtioneuvoston tiedote 12.3.2020

Hallituksen linjaus harrastetilojen sulkemiseksi

Suljetaan valtion ja kuntien museot, teatterit, Kansallisooppera, kulttuuritalot, kirjastot, kirjastoautot, Kansallisarkiston asiakas- ja tutkijasalipalvelut, harrastustilat ja -paikat, uimahallit ja muut urheilutilat, nuorisotilat, kerhotilat, järjestöjen kokoontumistilat, vanhusten päivätoiminta, kuntouttava työtoiminta ja työkeskukset. Suositellaan yksityisen ja kolmannen sektorin toimijoiden sekä uskonnollisten yhteisöjen toimivan samoin. 

Lähde: Valtioneuvoston tiedote 16.3.2020

 

Aluehallintovirastot ovat Suomen hallituksen linjauksen mukaisesti asettaneet seuraavat määräykset:

Aluehallintovirastot ovat 17.3.2020 antaneet määräykset, joiden mukaan oppilaitokset suljetaan ja yli 10 hengen yleiset kokoukset ja yleisötilaisuudet kielletään. Toimenpiteiden tarkoitus on uuden koronaviruksen aiheuttaman epidemian rajoittaminen. Määräykset ovat voimassa 18.3.-13.4.2020 välisen ajan ja korvaavat 13.3.2020 annetut määräykset.

Lisäksi aluehallintovirastot määräävät, että julkiset kokoontumiset rajoitetaan kymmeneen henkilöön. Määräykset korvaavat perjantaina 13.3. annetut aluehallintovirastojen päätökset yli 500 hengen yleisötilaisuuksien kielloista.

Aluehallintovirastojen määräykset koskevat kaikkia manner-Suomen kuntia ja ovat voimassa 18.3.-13.4.2020 välisen ajan.

Kunkin aluehallintoviraston alueelleen antama määräys perustuu tartuntatautilain (1227/2016) 58 §:n mukaisiin toimenpiteisiin, joilla ehkäistään uuden koronaviruksen aiheuttaman infektion leviämistä ja sen ihmisille ja yhteiskunnalle aiheutuvia haittoja.

Aluehallintovirastojen määräykset on annettu yleistiedoksiantona. Tiedoksiannot löytyvät verkkosivuillamme osoitteesta http://www.avi.fi/web/avi/yleistiedoksiannot

Aluehallintovirastot varautuvat siihen, että päätösten voimassaolon umpeutuessa saattaa olla tarve harkita uusia vastaavia päätöksiä. Aluehallintovirastot seuraavat aktiivisesti tilanteen kehittymistä alueillaan ja tekevät tilanteen mukaiset päätökset määräysten jatkamisesta.

Lähde: Aluehallintoviraston tiedote 17.3.2020

Oikeusministeriö – Kysymyksiä ja vastauksia koronasta ja kokoontumisista