Suuret lajiliitot liittymässä Valoon

3.12.2014 Yleinen

Suomalaisessa urheilussa on viimeisten kahden vuoden aikana tapahtunut merkittäviä. Huippu-urheilun muutosryhmän työn tuloksena Olympiakomitea on uudistanut omaa toimintaansa ja Valon perustamisen myötä suomalaisen liikunnan ja urheilun organisoitumisessa on tehty isoja muutoksia. Me Suomessa lapsia ja nuoria eniten liikuttavat lajiliitot (golf, jalkapallo, jääkiekko, koripallo, käsipallo, lentopallo, salibandy ja voimistelu) sitouduimme VALO ry:n syntyessä yhteisen strategian mukaisiin tavoitteisiin ja valintoihin.

Strategia edellytti VALO ry:ltä merkittäviä kehittämistoimia urheilu- ja liikuntakentän eri tasoilla. Alueellisten palvelukeskusten rakentuminen avaa mahdollisuuksia. Uudenlainen lajien aluetoiminnan ja alueellisten palvelukeskusten välinen yhteinen tekeminen lisäävät liikettä ja syventävät osaamista.

Olemme tehneet/tekemässä päätöstä myös Valoon liittymisestä. Eri lajeilla on päätöksen tekemiseen liittyen omat aikataulunsa marras-/joulukuussa. Olemme sitoutuneet suomalaisen urheilun yhteiseen tekemiseen ja yhteiseen tulevaisuuteen. Ilmoittauduimme mukaan yhteisten tekemisten mahdollisuuksien löytämiseen.

Valon ja Olympiakomitean tilaisuudessa joulukuun 17. kommentoimme asiaa tarkemmin.

 

Tiedoksi toimitti, Anne Martikainen (pj,  Suomen Voimisteluliitto) p. 0295 2947 74