Hakala ja Nykänen kahdeksanneksi kovatasoisessa maailmancupissa Szegedissä

27.5.2017 Yleinen

Hakala ja Nykänen ovat aloittaneet kauden mainiosti (arkistokuva)
Hakala ja Nykänen ovat aloittaneet kauden mainiosti (arkistokuva)

Jeremy Hakala ja Miika Nykänen meloivat muiden maailman huippujen seassa kahdeksanneksi kajakkikaksikoiden 1000 metrillä maailmancupissa Unkarin Szegedissä.

Startin horjahdus toi kaksikolle haasteita, sillä sen jälkeen suomalaiset joutuivat vetämään ”ylikovaa” pysyäkseen rintaman tuntumassa. Se näkyi matkavauhtimelonnassa. Ennen viimeistä 250 metrin pätkää suomalaiset olivat neljännen ja viidennen sijan paikkeilla, mutta alun haasteet olivat syöneet puhtia loppuvedosta.
”Startti ei ihan onnistunut kunnolla ja jouduimme alkua vääntämään vähän väkisin. Emme päässeet niin hyvään ja imevään matkavauhtiin keskipätkällä. Parempaa olisi ollut otettavissa, mutta tänään näin. Hyvä kokemus, jätti kuitenkin sopivasti nälkää loppukesän kisoihin. Kolmessa tärkeässä vedossa onnistuimme tekemään kaksi oikein hyvää onnistumista, ei hirveästi enempää voi pyytää. Nyt koitamme saada pidettyä yhtenäisen tekemisemme hyvällä tasolla, ei mitään isoja juttuja ainakaan korjattavaa ole. Kun pystymme pitämään tuon teknisen tason, hyvillä mielin voimme lähteä EM-kisoihin”, Hakala sanoi.
Ratamelonnan valmennuspäällikkö Petteri Pitkänen oli tyytyväinen kaksikon viikonvaihteeseen.
”Kisa ja kisaviikonloppu kaikkinensa olivat todella onnistuneita, ja finaalissa melominen oli iso juttu. Hyvänä päivänään he pystyvät haastamaan minkä kaksikon tahansa”, Pitkänen sanoi.

Niklas Vettanen meloi kajakkiyksiköiden 200 metrin välierissä eränsä seitsemänneksi, mikä toi paikan C-finaaliin. Välieriä haittasi kova tuuli, mikä jätti monia nimimiehiäkin ulos A-finaalista.
”Toivotaan, että tuuli aamuksi tyyntyy. C-finaalikin on tosi kovatasoinen, hyvä kisa tulossa”, Pitkänen sanoi yllätyksellisten välierien seurauksista.
Vettanen on sunnuntaina ainoa kilpaileva suomalainen.

 

Tulokset:
Szeged, Unkari:
Ratamelonnan maailmancup, 2. osakilpailuviikonloppu:
Miehet, K2 1000 m, A-finaali: 1) Espanja (Inigo Pena, Francisco Cubelos) 3.05,624, 2) Ukraina (Vitali Tsurkan, Ulke Kuharik) 3.06,485, 3) Tsekki (Daniel Havel, Jakub Spicar) 3.09,239,…8) Suomi (Jeremy Hakala, Miika Nykänen) 3.13,770.
Miehet, K1 200 m, välierä: 1) Jonathan Schofield Iso-Britannia 35,528, 2) Liam Heath Iso-Britannia 35,551, 3) Arturas Seja Liettua 35,621,… 7) Niklas Vettanen Suomi 36,805.

Kaikki tulokset