Karppinen B-finaalin kuudenneksi EM-soudussa

28.5.2017 Yleinen

Eeva Karppisen meno paranee yksikössä kisa kisalta (arkistokuva)
Eeva Karppisen meno paranee yksikössä kisa kisalta (arkistokuva)

Naisten yksikössä kilpaillut Eeva Karppinen päätti suomalaissuoritukset olympiasoudun EM-kilpailuissa Tsekin Racicessa sijoittumalla B-finaalissa kuudenneksi. Karppisen sijoitus kilpailussa oli siis 12:s. Hänelle jäi viikonvaihteestaan kaksijakoinen fiilis.

”Ei ole vielä siinä jamassa soutu missä pitäisi olla, enkä ole vielä valmis kisaamaan. Soutu hakee vielä tosi paljon teknisesti, tarvitsen vielä uskallusta. Huomasin, että viimeisen 200 metriä otin kovan kirin ja olisin sitä jaksanut kauemminkin. Tarvitsen kovia vetoja alle, että saan vauhtia lisää. Toisaalta joukkueena tiedämme, että meillä on varmaan eniten parannettavaa. Nyt kotiin treenaamaan ja kisaamaan keskenämme, saamme kaikki vauhtia lisää”, Karppinen sanoi.
Soudun valmennuspäällikkö Ilona Hiltunen sanoi jo ennakkoon, että suomalaisilla suoritukset varmaankin paranevat kauden edetessä. Tätä näkyi jo EM-vesillä.
”Eevan veto oli taas parempaa, mutta edelleen paukkuja on paljon parempaankin. Pitää saada varmuutta, että tekniikka pysyy kasassa koko matkan. Startti startilta parani. Kokonaisuutena EM-kisoista jäi fiilis, että hyvä, että tulimme tänne, vaikka nämä (meille) tulivat vähän aikaisin tämän talven ja kevään harjoitteluumme nähden. Kisarutiini ja kisatatsi puuttuivat, mutta jostain on aloitettava. Nämä olivat nyt kauden aloituskisat, ja uskon, että kisa kisalta ihan varmasti paranee. Positiivista on, että jokainen pystyi täällä startti startilta parantamaan”, Hiltunen sanoi.

Tulokset
Urheilijaprofiileja
Arkistokuvia 2017

EM-kilpailuiden jälkeen suomalaissoutajien ohjelmassa on:
16. –18.6. Maailmancup 2, Poznan, Puola
7. –9.7. Maailmancup 3, Luzern, Sveitsi
24.9. –1.10. MM-kilpailut, Sarasota