Hienot kisojen avajaiset takana ja suomalaismelojat hyvin edustettuina Freestylemelonnan MM-kilpailujen ensimmäisenä kilpailupäivänä.

Sunnuntai-iltana Freestylejoukkueet 19 maasta kokoontuivat Nottinghamin linnan pihalle avajaisiin. Nottinghamshiren piirikunta oli järjestänyt hienon tilaisuuden, jota saatiin viettää mukavan aurinkoisessa illassa. Ohjelmassa olivat kansainvälisen liiton (ICF) ja Nottinghamin kunnan tervetulopuheiden lisäksi myös pienet turnajaiset, joissa ritarit mittelivät paremmuudesta miekoin ja kilvin. Hieno avaus viikon mittaisille kilpailuille!

Ensimmäinen kilpailupäivä MM-kilpailuissa Nottinghamissa melottiin maanantaina. Suomalaisista kilpailemassa olivat Onni Eronen miesten Squirtissa, Iia Vuorenpää naisten Squirtissa ja Tuuli Terni päälajissaan K1 juniorinaisten alkuerässä.

Naisten Squirt-sarjan alkuerät aloitti kilpailuviikon, joka huipentuu lauantain finaaleihin. Iia Vuorenpää debytoi sivulajissaan hienosti ja saavutti alkuerien kymmenennen sijan, ja jatkaa tiistaina melottaviin semifinaaleihin. Iian pisteet olivat yhteensä kahdesta minuutin mittaisesta runista 54. Onni Eronen oli myös ensimmäistä kertaa miesten Squirt-sarjassa mukana, ja sai pisteitä 240. Tämä ei aivan riittänyt jatkoon alkueristä Onnin ollessa alkuerien 11.

Iia Vuorenpää naisten Squirtin alkuerässä. Kuva: Ville Eronen

Kaikkien suomalaisten päälaji on K1 freestyle. Ensimmäisenä kisaurakkansa aloitti maanantaina Tuuli Terni, joka meloi juniorinaisten alkuerissä. Tuuli oli mukana ensimmäisissä arvokisoissaan, ja jäi tällä kertaa vaille jatkopaikkaa. Siitä huolimatta Tuuli oli hyvillä mielin ja kommentoi alkuerien jälkeen sijoituksen olleen odotettu, mutta reissun silti antoisa tähän asti, “onpahan saanut meloa jossain muualla kuin Hirvikoskella”, Kymijoen Hirvikosken äärellä asuva Tuuli lausui.

Tiistaina 28.6. miehet pääsevät tositoimiin, kun sekä Visa Rahkola että Olli Nyrhilä melovat miesten K1 alkuerissä. Tunnelmat ennen miesten kilpailua ovat radalla odottavat, ja kovimpien kilpailijoiden treenejä vahdataan silmä kovana.

Lisätietoja:

Kilpailun virallinen tulospalvelu https://www.conersys.online/Results/Schedule?chid=99004

Kansainvälisen lajiliiton striimi Youtubessa (Planet Canoe)

Maajoukkueen blogi: https://freestylemelonta.blogspot.com/ 

Maajoukkue instagramissa ja facebookissa: @fin_freestylekayakingteam   https://www.facebook.com/freestylekayakinteamfinland/ 

Tietoa freestylemelonnasta: https://www.melontajasoutuliitto.fi/lajit/freestylemelonta/ 

Maajoukkueurheilijoiden profiilit: Freestylemaajoukkue – Suomen melonta- ja soutuliitto ry (melontajasoutuliitto.fi)

Kilpailun viralliset www-sivut: https://britishcanoeingevents.org.uk/freestyle2022/