Suomalaiset D-finaaliin, Naukkarinen E-finaalin viides

Suomalaisten kohtalona olympiasoudun MM-kilpailuissa oli jäädä kolmen parhaan joukosta C/D välierissä. Kevyet yksiköt soutavat D-finaaleissa perjantaina ja miesten pariairokaksikko sunnuntaina.

Kasper Hirvilampi souti välierässään viimeiseksi.

-1250 m tuli hyvin ja omaa parasta soutuani. Sitten alkoi ajatukset poukkoilla todella pahasti taktiikasta ja yhtäkkiä eroa tulikin veneenmitta ja lopussa otin paineen vedosta pois ja säästelin D-finaaliin. Luokaton veto, ärsyttää, totesi Hirvilampi.

-Huomiseen lähden tekemään vain omaa soutuani ja päätyyn, kävi miten kävi. D-finaalissa on tarjolla onneksi hyvää kyytiä ja kova kisa. Unohdetaan tämä fiasko, sanoi Kasper Hirvilampi.

Naisten kevyessä yksikössä Aura Forsberg sijoittui viiden soutajan C/D välierässään viimeiseksi ja MM-kilpailut päättyvät perjantaina D-finaalissa.

-Kisa meni suunnitelmien mukaan ja sain hyvin itsestäni irti. Ihan lopussa säästelin itseäni hieman huomiselle. Tein pieniä muutoksia veneen säätöihin ja sain nyt paremman tuntuman lapaan ja siten myös loppuvetoon. Huomenna tavoitteena on soutaa vähintään yhtä kovaa ja vielä loppukiri päälle, eli viimeisessä lähdössä kaikki ilo irti, sanoi Aura Forsberg.

Miesten pariairokaksikko souti välieränsä viidenneksi. Sunnuntaina luvassa on D-finaali.

-Tähän mennessä kisojen paras veto meiltä. Tänään kroppa toimi normaalisti. Tiukkaa mättöä, taistelimme alusta loppuun asti. Se ei riittänyt C-finaaliin, mutta täytyy olla tyytyväinen, sanoi Juho-Pekka Petäjäniemi.

-Tavoitteemme oli lähteä kovaa liikkeelle ja taistella rohkeasti ennakolta hiukan kovempia joukkueita vastaan C-finaalipaikasta. Tänään oli hyvä fokus ja kaikki tuli jätettyä radalle. Vaikka C- finaalipaikkaa ei tullut, tämä oli selvästi paras vetomme näissä kisoissa. Soutu oli kova, mutta tästä on sopivasti pari päivää aikaa palautua sunnuntain D-finaaliin, sanoi Jukka-Pekka Kauppi.

-Sunnuntaina tullaan käymään tiukka taistelu D-finaalin voitosta, Juho-Pekka Petäjäniemi.

Joel Naukkarisen MM-kilpailut päättyivät E-finaalin viidenteen sijaan ja kokonaistuloksissa sijaan 29.

-Tänään soutu oli vain selviytymiskamppailu takaisin rantaan, kun lämmittelyn loppupuolella iski niin pahan vatsakrampin. Sääli, koska sitä ennen vire oli oikein hyvä. Kauden viimeisen vedon olisi toki vielä halunnut keskittyä soutamaan kilpaa, totesi Naukkarinen.

-Muuten tämä oli antoisa reissu. Varmaan opettavaisimmat kisat tähän asti. Paljon pitää vielä parantaa, mutta täältä siihen sai perspektiiviä. Tällaisia kisoja tarvitsee myös lisää kehittyäkseen. Nyt on pienen ylimenokauden paikka, mutta mielessä on jo isompia satsauksia sen jälkeen, sanoi Naukkarinen.

MM-kilpailujen aikataulu:

Perjantai:

11:15 Kasper Hirvilampi (LM1x)

11:20 Aura Forsberg (LW1x)

Sunnuntai:

11:56 Jukka-Pekka Kauppi – Juho-Pekka Petäjäniemi (M2x)

D-finaaleissa käydään kilpailu sijoista 19-24.

MM-kilpailujen nettisivut