Olympiasoudun maailmancup jatkui Sveitsin Luzernissa suomalaisten osalta jännittävissä tunnelmissa. Joel Naukkarinen souti miesten yksiköiden välierässään neljänneksi ja jäi A-finaalista, koska erien kolme parasta saavutti paikan sunnuntain A-finaaliin. Sunnuntaina B-finaali soudetaan klo 10:15 Suomen aikaa.
– Semifinaalisoudussa en päässyt mentaalisesti samalle tasolle kuin eilisissä alku- ja neljännesvälierissä. Keskittyminen herpaantui sen verran, että soutu ei pysynyt teknisesti parhaalla mahdollisella tavalla kasassa, sanoo Joel Naukkarinen soudun jälkeen.
– En ollut ihan vielä henkisesti valmis kamppailemaan kuuden parhaan joukkoon, mutta tämä lupaa erittäin hyvää jatkoa varten. Näissä kilpailuissa konkretisoitui se, että maailman huipullakin kilpakumppanit ovat vain ihmisiä. Nyt olen taas vähän valmiimpi ottamaan sen askeleen ensi kerralla. Onhan tämä ollut sellaista tykitystä, ettei ihan vielä hahmotakaan, mitä on tullut tehtyä. Huomiseksi lähden hakemaan mielentilaa ja sellaista uppoutumista soutuun, joka vie minut tasolle, missä en ole vielä ollut – mutta pystyn sen jo näkemään, jatkaa Naukkarinen.
Aura Forsberg sijoittui naisten kevyen yksikön B-finaalissa sijalle viisi, jolloin kokonaissijoitukseksi tuli 11.
– Tänään oli rennompaa menoa kuin eilen ja sain hyvän viimeisen vedon kisaan. Teknisesti oli parempi suoritus verrattuna eiliseen ja heti olin lähempänä kärkiveneitä. Hyvillä mielin eteenpäin, sanoo Forsberg.
Miesten kevyessä yksikössä Kasper Hirvilampi sijoittui C-finaalin viidenneksi, ja kokonaissijoitukseksi tuli 17.
Olli-Pekka Karppinen osallistui miesten yksikön G-finaalin, ja lopulta kokonaissijoitus oli 39.
Eeva Karppinen ei ollut valitettavasti palautunut edellisen viikon sairastelusta, ja hän sijoittui naisten yksiköissä E-finaalin kolmanneksi, jolloin kokonaissijoitus oli 27.
Osallistuvat urheilijat
M1x Olli-Pekka Karppinen, Nesteen Soutajat
M1x Joel Naukkarinen, Takon Soutajat
LM1x Kasper Hirvilampi, Nesteen Soutajat
W1x Eeva Karppinen, Nesteen Soutajat
LW1x Aura Forsberg, Espoon Soutajat
Lisätiedot
Ilona Hiltunen, olympiasoudun valmennuspäällikkö
puh. 0400 157040
Kjell Karlsson, olympiasoudun maajoukkueen vastuuvalmentaja
puh. 040 689 6484
Lisätietoja kilpailusta WR:n verkkosivuilta
Kuva: Balint Czucz