Olympialuokan soudun maailmancupin kolmas osakilpailu soudetaan Luzernissa Sveitsissä 7.-9. heinäkuuta. Suomesta kilpailemassa ovat Olli-Pekka Karppinen, Joel Naukkarinen, Kasper Hirvilampi, Eeva Karppinen ja Aura Forsberg.
– Viimeisessä maailmancupin kisassa on jälleen runsain osanotto. Taso on myös kova, koska tämä on viimeinen kisa ennen MM-kilpailuja, jossa on jaossa jo olympiapaikkoja, kertoo valmennuspäällikkö Ilona Hiltunen.
– Suomalaisten osalta on valitettavasti joukkue pienentynyt alkuperäisestä, kun miesten pariairokaksikko joutui jäämään pois rasitusvamman vuoksi, jatkaa Hiltunen.
Alkuerät soudetaan perjantaina aamupäivällä ja ne kisataan poikkeuksellisesti ”time trial” -mallilla eli aika-ajoina.
– Tämä on vähän harmillista, koska Luzern on hienoimpia kisapaikkoja ja normaali kisa vierekkäin olisi toivottavaa. Mutta World Rowing haluaa kokeilla mallin toimivuutta aika ajoin, koska sääntöjen mukaan sitä voidaan käyttää epäreiluissa sääolosuhteissa. Systeemi on kaikille kuitenkin sama, sanoo Hiltunen.
Kansainvälisen kilpailukauden avaus Eeva Karppiselle
Luzernissa kansainvälisen kilpailukauden avaa Nesteen Soutajien Eeva Karppinen.
– Odottavaisin mielin olen lähdössä Luzerniin. Pari viikkoa ovat testivedot menneet vesillä hyvin ja lähden haastamaan itseäni ja hakemaan omaa parasta soutua teknisesti ja fyysisesti. Tammikuussa palasin töihin vanhempainvapaalta, joten talvi ja kevät mennyt työn ja perheen ehdoilla. Ulkomaan leireillä en ollut tänä keväänä ja päätin avata maailmancupin kauden vasta nyt, kun on enemmän avovesiharjoittelua takana. Vesille pääsin soutamaan vasta huhtikuun alussa, kun jäät lähtivät Turussa, sanoo Eeva Karppinen.
– Olen rakentanut kestävyystasot vuosien aikana hyvään kuntoon, joten viime viikkoina vesillä olen voinut keskittyä tekemään niin kilpailuvauhtisia vetoja kuin peruskuntolenkkejä. Tällä hetkellä kovat treenit pitää pystyä tekemään kovina, koska kilpailuvauhdeissa kisat kuitenkin ratkaistaan, toteaa Karppinen.
– Kauden ensimmäiset kansainväliset kilpailut on nyt ja siellä ulosmittaan kaikki ja sitten katsotaan mihin se riittää. Ensin pitää soutaa hyvin ja sen jälkeen katsotaan arvokilpailuja. Kun pääsen Luzernissa antamaan kaikkeni teknisesti ja fyysisesti niin voin olla hyvillä mielin, sanoo Karppinen.
-Tällä hetkellä ei tule stressattua soudusta. Ylimääräiseen vatvomiseen ei jää aikaa ja energiaa, kun kotona on tärkeä tehtävä hoidettavana ja siihen haluaa panostaa. Ja rytmittäähän perheen arki myös omaa tekemistä hyvin, sanoo kahden lapsen äiti.
Osallistuvat urheilijat
M1x Olli-Pekka Karppinen, Nesteen Soutajat
M1x Joel Naukkarinen, Takon Soutajat
LM1x Kasper Hirvilampi, Nesteen Soutajat
W1x Eeva Karppinen, Nesteen Soutajat
LW1x Aura Forsberg, Espoon Soutajat
Lisätiedot
Ilona Hiltunen, olympiasoudun valmennuspäällikkö
puh. 0400 157040
Kjell Karlsson, olympiasoudun maajoukkueen vastuuvalmentaja
puh. 040 689 6484
Kilpailujen alustava aikataulu
Ohjelma varmistuu torstain arvonnoissa.