SMSL:n kannanotto Kansainväliselle ja Euroopan Kanoottiliitolle

Suomen Melonta- ja Soutuliitto on lähettänyt omat kannanottonsa International Canoe Federationin (ICF) ja European Canoe Associationin (ECA) hallituksille liittyen keskusteluun venäläisten ja valkovenäläisten urheilijoiden ja toimijoiden paluusta kansainväliseen kilpailu- ja järjestötoimintaan. ECA:n kannanotto lähetettiin 20.3. ja ICF:n 21.3.2023.

“ECA:n kongressissa 25.3. asialistalla oli Venäjä-tilanteen käsittely. Suomesta emme päässeet mukaan kongressiin, joten halusimme ehdottomasti nostaa esille mielipiteemme ennen kokousta. Vastaavasti ICF aikoo tehdä hallituksessaan päätöksen tulevista linjoista 22.4. pidettävässä kokouksessa. Nythän tilanne on uuden KOK:n päätöksen jälkeen haastava, koska kansainväliset liitot vastaavat itse päätöksillään mihin suuntaan mennään. Olemme ehdottomasti paluuta vastaan, ja samassa linjassa on suurin osa eurooppalaisia maista. Toivottavasti niin ECA kuin ICF pysyvät kannassaan, eivätkä vielä mahdollista venäläisten ja valkovenäläisten paluuta kisakentille ja kabinetteihin”, sanoo puheenjohtaja Minna Kantsila.

Kannanotto perustuu jo aiemmin World Rowingille lähetettyyn kannanottoon, joka valmisteltiin yhdessä Suomen Olympiakomitean kanssa.

Lisätietoja: puheenjohtaja Minna Kantsila, minna.kantsila@smsl.fi, puh. 050 3373043