Szegedin maailmancup päätökseen  – Mihalik kymmenes 5000 metrillä

Sunnuntaina ratamelonnan maailmancupissa oli luvassa suomalaisten osalta miesten kaksikon C-finaali sekä maailmancupin kilpailun päättävät 5000 metrin kilpailut. Aamupäivällä kilpailtiin miesten kaksikon 500 metrin finaali, jossa Eetu Kolehmainen ja Jeremy Hakala olivat C-finaalin neljänsiä ja kokonaissijoitus 22/57.

-Tasapainoinen ja hyvä suoritus Eetulta ja Jeremyltä. Tästä on hyvä jatkaa Budapestin leirille ja hiomaan virettä ja teknisiä osa-alueita kohti Poznanin maailmancupia, sanoi ratamelonnan valmennuspäällikkö Petteri Pitkänen.

Kansainvälinen kanoottiliitto on uudistanut viime ja tämän vuoden aikana 5000 metrin kilpailua. Tämän vuoden maailmancupeissa ja MM-kilpailuissa kilpailuformaattina on kierroskilpailu, jossa on kuusi kierrosta ja viisi kanto-osuutta. Suomalaisten osalta suurimmat odotukset kohdistuivat viime kesän 5000metrin MM-pronssimitalistiin, Sara Mihalikiin.

-Ensimmäinen suora ja kaarros sujuivat Saralta odotettuun tapaan ja sijoitus ensimmäiselle kanto-osuudelle tullessa oli neljäs. Kuitenkin laiturilla tehdyn kanto-osuuden aikana oli ongelmia ja sijoitus tippui yhdenneksitoista. Muutakaan kanto-osuudet eivät ihan toivotonlaisesti sujuneet, jollakin kanto-osuuksista peräsin otti osumaa sekä vettä tuli sisään kajakkiin, joten sijoitusten parantelu oli haastavaa, kertasi Pitkänen naisten kilpailun tapahtumia.

ICF (Kansainvälinen Kanoottiliitto) tekemät muutokset 5000 metrin kierroskilpailun muuttamisesta maratonmelontahenkiseksi kilpailuksi on lisännyt maratonmelojia ratamelontakilpailuun.

-Puhdasverisiä maratonmelojia oli sekä naisissa, että miehissä kärjessä, totesi Petteri Pitkänen.

Miesten kilpailun alkua ennakoitiin ”romuralliksi”, kun parin sadan metrin matkalla oli yli 40 melojaa hakemassa asetelmia kilpailuun. Alkukiihdytyksen sumpussa Eetu Kolehmainen kaatui ja keskeytti kilpailun. Jaakko Hippeläinen selvisi alkukiihdytyksestä ongelmitta.

-Jaakko lähti sovitun taktiikan mukaan kilpailuun ennakkoluulottomasti. Pari kanto-osuutta hoituivat varsin tyylikkäästi, mutta muutamalla siten kajakki tippui tai haukkasi vettä ja menetti sijoituksia niissä. Kilpailun aikana Jaakko kävi kamppailua sijoituksista 15–25 ja oli lopulta maalissa 20. Selkeästi positiivinen kilpailu häneltä. Kanto-osuuksiin vielä lisää varmuutta niin mahdollisuudet on vielä parempaan, analysoi Pitkänen.

Linkki tulospalveluun: https://memosoft.spotfokus.com/timetable/index.php?page=eventdetail&folder=85&gmt=3&gmt2=-180

Suomalaisten tulokset:

M K1 200m

Joona Mäntynen B-finaalin 6. (15./38)

Jaakko Hippeläinen C-finaalin 8. (26./38)

N K1 500m

Sara Mihalik D-finaalin 9. (36./50)

M K1 500m

Niko Keskinen jäi alkuerään

Jaakko Hippeläinen jäi alkuerään

M K2 500m

Jaakko Hippeläinen – Niko Keskinen jäi alkuerään

Eetu Kolehmainen – Jeremy Hakala C-finaalin 4 (22./58)

N K1 5000m

Sara Mihalik 10. (10./28)

M K1 5000m

Eetu Kolehmainen DNF

Jaakko Hippeläinen 20. (20./29)

Kansainvälinen ratamelontakausi jatkuu:

26.–28.5. Maailmancup 2, Poznan

21.–24.6. European Games, Krakova

23.–27.8. MM-kilpailut Duisburg

30.8.-1.9. Maailmancup 3 (Test Event), Pariisi