Hawa’Illä melottiin ennätyspisteet

20.5.2024 Kilpailu Liitto Melonta

Jos paikan nimi on Hawa’Ii, voinee odottaa jotain isoa aaltoa ja lämmintä. Maalismaan kilpailupaikka 18.5.2024 oli juuri tätä, bonuksena ajoittain erittäin voimakas tuuli, joka vei lippikset päästä ja kaatoi striimauskamat. Nyt järjestetty kilpailu Hawa’Iillä oli ensimmäinen Suomi-Cupin historiassa. Kilpailun mahdollisti yhteistyö paikallisen tapahtuman aikana, jolloin mm. massiivisella tukkilautalla laskettiin Iijokea. Tapahtuman ajaksi PVO-Vesivoima sulki voimalaitoksen, jonka vuoksi jokeen saatiin juoksutettua vettä lähes tuplaten normaaliin verrattuna.

Voimalaitos oli sovittu suljettavan viiden tunnin ajaksi, joten kilpailusuunnitelmakin oli tehtävä sen mukaiseksi. Harjoitteluaikaa ei käytännössä ollut, koska juoksutuksen aikaikkuna käytettiin itse kilpailuun. Kilpailupaikka luokiteltiin saavuttamattomaksi, mutta alkuerien runien määrää vähennettiin neljästä kolmeen, jotta säästettiin kilpailuaikaa. Samoin miesten kilpasarjan semifinaaleista jouduttiin luopumaan. Tästäkin huolimatta saatiin aivan mahtava kilpailu aikaiseksi.

Kilpailussa saatiin järjestettyä kaikki kilpailuluokat. Harrastesarjaan toivotaan lisää osanottajia, mutta onneksi meillä on Tuomo Rautio, joka pitää huolen, että sarja järjestyy. Junioritytöissä sekä pojissa järjestys oli ennakkoasetelmien mukainen, Taru Terni ja Onni Eronen meloivat vakuuttavasti ja nappasivat voiton. Naisten sarjassa Marjaana meloo vakuuttavasti. Liikkeitä tulee paljon ja pisteitä ropisee. Marjaanalle toinen peräkkäinen Suomi Cupin voitto.

Ilman sen parempaa analyysiä väittäisin, että jo neljäs peräkkäinen Suomi Cup -vuosi näkyy erityisesti miesten tuloksissa, koska yksinkertaisesti kilpailusuorituksia tulee lisää ja toivottavasti se tuntuu myös harjoittelumotivaatiossa. Vai mitä sanotte näistä kilpailijoiden finaalisuorituksista, ilman kunnon harjoittelua Hawai’In aallon finaalissa: Olli Nyrhilä 580, Miika Sorjonen 740, Onni Eronen 795, Tuomas Kaukola 870, ja pommin pudottanut Visa Rahkola 1440. Rahkolan tulos on kautta aikojen paras Suomessa melottu tulos!

Kokonaisuudessaan kilpailu oli upea tapahtuma, superkiitos siitä Oulun Seudun Melojille. Toivottavasti saadaan kilpailu Hawa’Iillä myös ensi vuonna. 

Teksti: Kari Nykänen
Kuva: Arttu Rautio

Tulokset:

Miehet yleinen kilpasarja

1. Visa RAHKOLA, Tuus-Melojat
2.  Tuomas KAUKOLA, Kyrönjoen Koskihäjyt
3. Onni ERONEN, Melanvilauttajat

Naiset yleinen kilpasarja

1. Marjaana TERNI, Pyhtään Melojat
2. Outi LAHTI, Merimelojat
3. Tuuli TERNI Joensuun Kauhojat 

Junioritytöt kilpasarja

1. Taru TERNI Pyhtään Melojat 
2. Nea RAUTIO Kohina -koskimelonta 

Junioripojat kilpasarja

1. Onni ERONEN Melanvilauttajat
2. Sipo VALLIRINNE K&C
3. Pyry BJÖRK Oulun Seudun Melojat

Harrastesarja

1 Tuomo RAUTIO Kohina -koskimelonta