Kauppi ja Petäjäniemi miesten pariairokaksikon B-finaalin viides Varesessa

Olympiasoudun maailmancupin suomalaissuoritukset päättyivät Varesessa miesten pariairokaksikon B-finaaliin, jossa Jukka-Pekka Kauppi ja Juho-Pekka Petäjäniemi ylsivät sijalle viisi.

– Saimme vedettyä kisojen parhaan vedon. Pienellä säätömuutoksella saimme vedosta painavamman ja kuljettavamman. Lähdimme rohkeasti ja pysyimmekin alussa hyvin muiden vauhdissa. Vaikka maalissa eroa oli jo syntynyt, saimme kurottua eroa kärkeen umpeen aiempiin kisavetoihin nähden. Pienen lisähaasteen kisaan toi noin 1000 metrin kohdalla tullut iso moottoriveneen aalto, joka pyyhkäisi koko radan yli. Saimme onneksi pidettyä soudun kasassa siinä kohtaa, kaksikko summasi.

Kaksikko on pääsemässä viime vuoden loukkaantumisten jälkeen jälleen hyvälle tasolle.

– Nyt on hyvä nousukiito menossa. Seuraavissa kisoissa uskomme pääsevämme vielä kovempaa.

Huhtikuun viimeisenä viikonloppuna olympiapaikkoja on jaossa Unkarin Szegedissä, jossa käytävään Euroopan olympiakarsintaregattaan jatkavat yksikkösoutajat Joel Naukkarinen ja Maiju Kainlauri. Samassa yhteydessä käydään erillisenä myös EM-kilpailut, jonne suomalaisista osallistuu Olli-Pekka Karppinen.

– Tämä viikonloppu oli tärkeä etappi ennen tulevia kisoja. Ajankohta on aikainen ja jokainen kilpailu kehittää vielä kisavauhtista soutua. On tärkeää saada talven jälkeen kovatasoisia kilpailuja ja siihen liittyviä rutiineja alle ennen tärkeämpiä kisoja, olympiasoudun valmennuspäällikkö Ilona Hiltunen sanoo.

–  Nämä kisat toimivat myös valmistavana ennen olympiakarsintoja ja EM-kisoja ja seuraavat kilpailut ovat taas astetta helpommat, kun on kovat kisat jo alla. Ennen seuraavia kisoja ehtii vielä myös tehdä kisavauhtisia harjoituksia, joissa pystyy vakiinnuttamaan kisavauhdin tekniikkaa ja taktiikkaa, Hiltunen sanoo.

Tulokset