Olympiasoudun maailmancup alkoi Varesessa

Suomalaiset aloittivat olympiasoudun maailmancup-urakkansa perjantaina Italian Varesessa.

Miesten yksikössä sekä Joel Naukkarinen että Olli-Pekka Karppinen olivat kumpikin erässään neljänsiä ja etenivät puolivälierään. Naukkarinen oli viides ja Karppinen erässään kuudes. Naukkarinen eteni C-finaaliin, Karppinen D-finaaliin.

– Soutu ei ollut vielä kovin toistettavaa, eikä pysynyt kasassa. epäonnistunut veto harmittaa. Onneksi se riitti kuitenkin puolivälierästä C-finaaliin. Huomenna lähden hakemaan onnistuneempaa vetoa ja suoritusta, joka antaa eväitä kohti olympiakarsintaa, Naukkarinen sanoi.

Naisten yksikössä Maiju Kainlauri selvisi C-finaaliin. Hän oli alkueränsä viides ja jatkoi keräilyerään, jossa oli neljäs.

– Tavoitteena oli päästä jatkoon, mutta se jäi vajaan kahden sekunnin päähän. Tätä on urheilu: huomenna jatketaan C-finaalissa, Kainlauri sanoi.

Miesten pariairokaksikossa Juho-Pekka Petäjäniemi–Jukka-Pekka Kauppi oli eränsä kuudes ja jatkaa keräilyeriin. Ne soudetaan lauantaina.

– Ihan kohtuullinen ja tasainen alkueräveto tilanteeseen nähden. Viime kausi jäi meiltä kokonaan väliin loukkaantumisten vuoksi, minkä vuoksi alkukauden tavoitteena on päästä takaisin omalle parhaalle tasolle. Piedilucon avauskisaan verrattuna tämä oli huomattavasti parempi avaus meiltä, joten suunta on oikea, Kauppi sanoi.

Kevyessä yksikössä kilpailevan Aura Forsbergin veneluokassa soudetaan osallistujien määrän vuoksi suora finaali lauantaina.

Forsberg osallistui perjantaina kuitenkin alkukilpailuun. Sellainen järjestetään vähäisen osallistujamäärän vuoksi suoraan finaalina soudettavissa veneluokissa, jotta osallistujat saavat kuitenkin kaksi kilpailuvetoa.

– Tämä oli hyvä startti maailmancupkauteen. Olen oivaltanut uusia asioita sekä teknisesti että kisaamiseen liittyen, tuntuu että eteenpäin mennään.

Tulokset