SMSL 10 vuotta juhlagaala

Suomen Melonta- ja Soutuliitto juhlistaa ensimmäisen vuosikymmenen taivaltaan 12.11.2022 Lahdessa. Ilta pitää sisällään palkitsemisia, buffetillalllisen sekä yhteistä illanviettoa laji-ihmisten kanssa. Gaalassa tullaan palkitsemaan Melonta- ja Soutuliiton 10 vuoden ajalta ihmisiä, tekoja, seuroja ja saavutuksia.

Illalliskortin hinta: 69€

Illalliskortti sisältää buffetillallisen, alkumaljan ja illan ohjelman. Erityisruokavaliot kysytään ilmoittautumisen yhteydessä. Ilmoittautuminen päättyy 30.10.2022.

Ilmoittautuminen tapahtuu täällä.

Seuralle oma pöytä

Seurat voivat varata myös omia pöytiä, joten kerää porukka ja ilmoita heidät kerralla mukaan.


Palkitsemisia

SMSL 10 vuotta juhlagaalassa tullaan palkitsemaan liiton 10-vuotisen historian ajalta henkilöitä, tapahtumia, seuroja ja muita merkittäviä tekoja sekä kiitetään liikunnan ja urheilun hyväksi työtä tehneitä ja tekeviä taustahenkilöitä. Myös seuratoimijoilla on mahdollisuus ehdottaa ja vaikuttaa palkittaviin, käytä siis ääntäsi.

SMSL teko

SMSL teko on tunnustuspalkinto yksittäisestä teosta tai pitkäaikaisesta työstä melonta- ja soutulajien eteen. SMSL teko voi olla henkilö, tapahtuma, kampanja, olosuhteiden kehittäminen, toiminnan laajeneminen tai muu merkittävä asia, joka on edistänyt tai tehnyt muuten näkyväksi melontaa ja/tai soutua.

Ehdotukset 12.10. alla olevan linkin kautta. SMSL teko tunnustuspalkinto tulee äänestettäväksi. 

Seurojen hakemat ansio- ja retkimerkit

Seurojen on mahdollista hakea ansio- ja retkimerkkejä, joita luovutetaan kootusti 12.11. juhlagaalassa. Lisätietoja ansiomerkeistä ja retkimerkeistä.

Ansiomerkit

SMSL 10 vuotta -juhlagaala on oiva paikka muistaa ansioituneita seuratoimijoita ja kiittää heitä tekemästään työstä. Mikäli ansiomerkki halutaan luovuttaa SMSL 10 vuotta juhlagaalassa, ansiomerkkien hakeminen 12.10. mennessä.

Lisätietoja ja hakemaan ansiomerkkejä

Retkimerkit

Suomen melonta- ja soutuliiton retkeilymerkit on tarkoitettu tunnustukseksi retkimelontaharrastuksesta sekä keinoksi tämän harrastuksen herättämiseksi ja ylläpitämiseksi.

Retkeilymerkkiä varten otetaan huomioon retkeilyvarustein kanootilla meloen suoritetut matkat. Retken edellytetään olevan yhtenäistä etenemistä tulopaikasta edelleen. Kilpailun yhteydessä kilpailunomaisesti toteutettavaa ns. retkisarjaa ei lasketa retkimelonnan kilometreihin sen kilpailullisen luonteen vuoksi. 

Mikäli retkimerkki halutaan luovuttaa SMSL 10 vuotta juhlagaalassa, retkimerkkien hakeminen 12.10. mennessä.

Lisätietoja ja hakemaan retkimerkkejä