SMSL 10 vuotta juhlagaalassa tullaan palkitsemaan liiton 10-vuotisen historian ajalta henkilöitä, tapahtumia, seuroja ja muita merkittäviä tekoja sekä kiitetään liikunnan ja urheilun hyväksi työtä tehneitä ja tekeviä taustahenkilöitä. Myös seuratoimijoilla on mahdollisuus ehdottaa ja vaikuttaa palkittaviin, käytä siis ääntäsi.
Seurat voivat muistaa myös omia toimijoitaan Suomen Melonta- ja Soutuliiton ansiomerkeillä sekä retkimerkeillä. Gaalassa jaetaan ansio- ja retkimerkkejä kootusti.

Vuoden parhaat urheilijat / laji
Lajien ilmoittamat parhaat urheilijat palkitaan juhlagaalassa.
SMSL 10v. palkittavat
Gaalassa tullaan palkitsemaan Melonta- ja Soutuliiton ensimmäisen 10 vuoden ajalta monipuolisesti ja laaja-alaisesti toimijoita, tekoja ja tapahtumia alla olevien kategorioiden mukaisesti.
Seuratoimija
SMSL seuratoimija on edistänyt seuratoimintaa omalla panoksellaan vuosien ajan. Esimerkillinen toimija, joka toimii seurassa lajin ja yhteisöllisyyden eteen.
Seura
SMSL Seura on 10 vuoden aikana toiminut esimerkillisesti ja edistänyt alueellaan lajin toimintaa.
Valmentaja
SMSL valmentaja on liiton historian ajan edistänyt valmennusta seura ja/tai lajiliittotasolla.
Tuomari
SMSL tuomari voi olla aktiivi tai jo tuomariuransa päättänyt tuomari, joka on Melonta- ja Soutuliiton aikana ollut aktiivisesti mukana tuomaritoiminnassa kansallisesti tai kansainvälisesti.
Kouluttaja
SMSL kouluttaja on edennyt kouluttajan tehtäviin ja hoitanut tehtävää ansiokkaasti ja hyvässä yhteistyössä eri sidosryhmien kanssa.
Kumppani
SMSL kumppani on auttanut toiminnallaan liittoa ja sen toimijoita.
Lajin kehittäminen melontalajit
Melontaa koskettava kehitysteko Melonta- ja Soutuliiton 10 vuotisen historian ajalta.
Lajin kehittäminen soutulajit
Soutua koskettava kehitysteko Melonta- ja Soutuliiton 10 vuotisen historian ajalta.
SMSL taustavaikuttaja
SMSL Taustavaikuttaja voi olla toimitsija, seuratyöntekijä, tuomari, fani tai urheiluvaikuttaja, jonka panos on ollut merkittävä lajille tai lajeille. Hän on esimerkillään, päätöksillä, johtamisellaan tai mielipiteillään vaikuttanut positiivisesti Melonta- ja Soutuliittoon.
Kunniajäsenet
Syyskokous hyväksyy kunniajäsenet.
Seurojen hakemat ansio- ja retkimerkit
Seurojen on mahdollista hakea ansio- ja retkimerkkejä, joita luovutetaan kootusti 12.11. juhlagaalassa. Lisätietoja ansiomerkeistä ja retkimerkeistä.
SMSL Teko
SMSL teko on tunnustuspalkinto yksittäisestä teosta tai pitkäaikaisesta työstä melonta- ja soutulajien eteen. SMSL teko voi olla henkilö, tapahtuma, kampanja, olosuhteiden kehittäminen, toiminnan laajeneminen tai muu merkittävä asia, joka on edistänyt tai tehnyt muuten näkyväksi melontaa ja/tai soutua.
SMSL tekoa on mahdollisuus ehdottaa ja ehdotusten perusteella Melonta- ja Soutuihmiset voivat äänestää mielestään parhaan ehdotuksen puolesta. Eniten ääniä saanut ehdotus palkitaan SMSL teko tunnustuspalkinnolla.
Äänestä
Äänestämään täältä.
Äänestysaika päättyy 10.11.2022 klo. 23:59