Harrastajaltaan freestylemelonta vaatii hyvää kajakinkäsittely- ja melontatekniikkaa. Eskimokäännös auttaa harrastajaa saamaan enemmän toistoja ja onkin hyvä opetella uimahallissa talven aikana, näin kevään tulvista saa enemmän irti.
Aaltoon pääseminen vaatii virranlukutaitoa, mutta ennen kaikkea freestylemelonta vaatii rentoa asennetta. Freestyle muuttuu helposti harrastuksesta elämäntavaksi, jossa sopivaa aaltoa metsästetään ympäri maailmaa.
Ikä ei ole ongelma, sillä Suomestakin löytyy harrastajia 12-65v. ikähaitarista.
Leiri- ja kurssitoimintaa
Melontaseurat järjestävät erilaisia kursseja ja toimintaa myös freestylemelontaan liittyen. Maajoukkuemelojat järjestävät kesäisin junnuleirejä, aloittelijoiden sekä jatkoleirejä muun muassa Lieksan Neitikoskella. Maajoukkuemelojien järjestämät leirit löytyvät tapahtumakalenterista ja niihin ilmoittautuminen tapahtuu Suomisportissa.
Muutaman viime vuoden aikana junioreita on opastettu lajin saloihin maajoukkuemelojien toimesta nuorille suunnatussa junnuringissä. Junnuringistä ei menoa puutu ja siihen otetaan mukaan kaikki halukkaat heti, kun koskimelonnan perusteet ovat hallussa.