Olympiasoutu

Soutu on ollut mukana moderneissa olympialaisissa lähes niiden alusta lähtien. Olympiasoutua harrastetaan yli 100 maassa ja kaikissa maanosissa. Suomen menestynein soutaja on Pertti Karppinen, joka on voittanut olympiakultaa yksikkösoudussa vuosina 1976, 1980 ja 1984.

Olympiasoudussa järjestetään vuosittain MM-kisat aikuisille (lukuunottamatta olympiavuosia, jolloin MM-lähtöinä soudetaan vain olympialaisten ulkopuolelle jäävät veneluokat), alle 23-vuotiaille ja alle 18-vuotiaille. EM-kisat soudetaan myös vuosittain. Kilpailumatkana on 2000 m. Tuoreimmat soudun arvokisamitalistit ovat pariairokaksikkoa soutaneet Minna Nieminen ja Sanna Sten, olympiahopea Pekingistä 2008.

Suomessa olympiasoutua voi harrastaa kilpailu- ja harrastemielessä noin 10 seurassa eri puolilla maata. Kotimaassa järjestetään vuosittain Suomen mestaruuskilpailuiden lisäksi useita kansallisia kilpailutapahtumia.

Olympialuokan venettä voi soutaa veneluokasta riippuen yksi, kaksi, neljä tai kahdeksan soutajaa. Airovaihtoehtoja on kaksi. Pariairosoudussa (sculling) kullakin soutajalla on kaksi n. 2.9 metrin mittaista airoa, yhden airon soudussa (sweep rowing tai rowing) taas yksi n. 3.75 metrin pituinen airo joko veneen oikealla tai vasemmalla laidalla.