“Minusta ei koskaan pitänyt tulla lukiolaista, lääkäriä tai urheilijaa“
Kuva: Markku Rantahalvari
Olen kotoisin maatilalta ja viidestä veljestä keskimmäinen. Minua sai yleensä eniten taivutella osallistumaan tilan töihin, mutta olin myös ainut, joka saattoi oma-aloitteisesti hakata halkoja koko lauantaipäivän 13 tuntia. Liikunta ei ollut koskaan kiinnostanut, mutta murrosiässä punttien nostelu vei täysin mennessään. Koulussa pärjäsin kohtalaisesti, vaikka läksyjen lukemisen sijaan keskityin rakentamaan salia maatilan aittaan. Harjoittelin siellä joka päivä, kesät ja talvet, vaikka 30 asteen pakkasessa, veljeni kanssa itse hitsatuilla salilaitteilla. Se kaikki alkoi yläasteella ja minusta tuli nopeasti luokan ja koulun vahvin, jonka myötä aloitin Rocky-elokuvien innostamana nyrkkeilyn ja sitten piti treenata myös kestävyyttä. Ysiluokan myötä alkoi tulevaisuuden suunnittelu: ‘’Personal trainer minusta tulee’’ tuumasin ja hain Vierumäelle liikunnanohjaajaksi ja varavaihtoehtona raksa mielessä, kun velikin oli sinne hakenut. Vierumäelle oli hyvin vaikea päästä ja yhteishaun tullessa vanhemmilta suut loksahtivat totaalisen auki, kun ehdotin sittenkin varavaihtoehtona lukiota – vastoin kaikkia odotuksia. ‘’Anjalankosken lukio voitti tänä vuonna lukiolaisten SM-kultaa kirkkovenesoudussa. SM-mitalista saisi yhden lisäpisteen Vierumäelle, jos ei ensimmäisenä vuonna pääse sisälle.’’ pohdin.
Syksyllä alkoi pettymyksenä lukio. Hyvä fyysinen kunto ja kesälomalla soudun opettelu toi paikan lukiojoukkueeseen ja joukkueena uusimme Suomen mestaruuden. Sitten soudusta innostuneena voitin myös kotiratasoudut. Lukeminen motivoi, kun toista kertaa en valinnassa halunnut jäädä ilman paikkaa. Yläasteen seiskat muuttuivat kerrasta lukiossa kympeiksi ja lopussa seitsemäksi L- ja E-kirjaimeksi. Opo kannusti jo alussa ajatukset liikuntatieteelliseen. Joku taas kysyi, että ‘’mikä sinusta isona tulee, jos et liikuntatieteelliseen satu pääsemään?’’ -’’Vaikka sydän- tai aivokirurgi.’’ kuittasin vitsinä. Se vitsi hautui lukion ajan, ja yhteishaussa ainoaksi kohdaksi jäikin liikuntatieteellisen sijaan Itä-Suomen yliopiston lääkis.
Samaan aikaan nyrkkeily ei koskaan lähtenyt sujumaan, vaikka pyöräilin, juoksin ja kävelin 11km koulumatkaa molempiin suuntiin, harjoittelin kaiket illat ja luin yömyöhään. Viikoittain 25 tuntia treeniä ja yli 60 opiskelua. Kehässä olin vahvin ja kestävin, mutta nopeus ei riittänyt. Järkeily, että niin poikkeavan harjoitusmäärän pitäisi tuoda parempaa tulosta sai minut huomaamaan, että ominaisuudet sopisivat ihanteellisesti soutuun. Lukion soutujoukkueessa tapasin myös tytön, kuten hyvissä tarinoissa yleensä käy.
Kiitos, kun jaksoit lukea tänne asti. Olen Joel Naukkarinen, @rowingfinn, 28-vuotias kilpasoutaja. Aloitin ammattimaisen soudun ylioppilaaksi kirjoittamisen jälkeen 2012. Olen asunut 9 vuotta Kuopiossa avopuolisoni IIdan kanssa ja tuona aika lukiolaisten SM-kulta on ehtinyt kasvaa korkoa tähän mennessä kuudeksi MM-mitaliksi. Minusta ei koskaan pitänyt tulla lukiolaista, lääkäriä tai urheilijaa. Nyt olen valmistumassa lääkäriksi ja seuraavaksi haluaisin keskittyä voittamaan olympiakultaa.